Chillagoen TELTTALEIRI 
1900

Kalevan Kansa Australiassa

Kalevan Kansa perustetaan - Haavesosialisti Matti Kurikka - Eroajaiset Mäntymäellä - Kurikka suurmiehenä Brisbanessa - Pettymysviestejä Suomeen - Leirityömaalle Chillagoeen - Nälkä uhkaa - Leiri hajoaa - Utopiayhteisön itu - Matkalla uuteen utopiaan

Teuvo Peltoniemi 21.11.2021

Päivitetty 14.12.2021

Kalevan Kansa perustetaan - Haavesosialisti Matti Kurikka - Eroajaiset Mäntymäellä - Kurikka suurmiehenä Brisbanessa - Pettymysviestejä Suomeen - Leirityömaalle Chillagoeen - Nälkä uhkaa - Leiri hajoaa - Utopiayhteisön itu - Matkalla uuteen utopiaan

Toukokuussa 1899 sosialistijohtaja ja Matti Kurikka seisoi puhujalavalla Helsingin Mäntymäellä, myöhemmällä sosiaalidemokraattien vappujuhlakentällä. Kurikka selosti innostuneena runsaslukuiselle kuuntelijakunnalle haavettaan ihanneyhteiskunnan perustamisesta. Kauniin sunnuntaipäivän kokous oli koolla päätoimittaja Kurikan omassa Työmies-lehdessä julkaiseman ilmoituksen perusteella. Kokouskutsu oli osoitettu kaikille, "jotka haluawat lähteä allekirjoittaneen kanssa perustamaan suomalaista siirtolaa Australiaan".

Kokous oli alkanut Helsingin nuorisoseuratalolla, mutta sen tilat eivät riittäneet, kun innostuneita saapui yli 800. Niinpä iltapäivällä jatkettiin Mäntymäellä ja Matti Kurikka selosti, kuinka kapitalismille tulisi nyt kääntää selkä, ja perustaa oma sosialistinen ihanneyhteisö kauas Suomen riistäjäluokasta. "Keskustelussa tuotiin voimakkain sanoin kuuluville ne katkerat tunteet, jotka harvainvalta maassa on kasvattanut. Ranta on sun isänmaasi, työmies on sen pohjapaasi sanottiin", raportoi Työmies-lehti.

Kalevan Kansa perustetaan

Työmiehessä Kurikka kirjoitti toukokuussa: "Miksi emme me, joilla ei enää ole tilaa vanhassa isänmaassamme muuten kuin toisten armoilla, lähde istuttamaan kansallisen kulttuurimme taimen uuteen isänmaahan, jossa meidän ei olisi pakko taistella eläinten tavoin olemassaolomme puolesta."

Mäntymäen kokouksessa Kurikka kertoi selvittäneensä myös Kanadan mahdollisuuksia siirtolan paikaksi, mutta piti niitä heikkoina. Hän kannatti Australiaa ja ehdotti, että kokous valtuuttaisi hänet lähtemään paikan päälle katsastamaan oloja. Australian lisäksi hän voisi samalla käydä Uudessa Guineassa, joka osui matkan varrelle. Ehdotus tietenkin hyväksyttiin ja samalla perustettiin Kalevan Kansan siirtolaisseura. Sen johdolla arveltiin kymmenien tuhansien suomalaisten työläisten olevan valmiita siirtymään uuteen parempaan maailmaan. Siirtolasta tuli tehdä malli koko maailman työläisille seurattavaksi.

Kesäkuun alussa Kurikka julkaisi ohjelmanjulistuksensa Työmiehessä. Hän korosti kuinka ihannesiirtokunta pohjautuisi sekä Jeesuksen että Marxin oppeihin: "Ihanneyhteiskuntajärjestelmän varsinaisena peruskivenä olisi siis mielestäni pidettävä se, että hengen pyrkimys yhteiseen suureen sopusuhtaisuuteen on toteutettava käytännön elämässä."

Työmiehessä suunnitelmista kirjoitettiin muutaman päivän välein. Kurikka selosti utopia-aatetta ja totesi suomalaisten yrityksestä tulevan paikan, jossa "työt, ruokailu, koulutus ja ilonpito kaikki olisivat yhteisiä". Kurikka perusteli yhteisasumishanketta "kansan parhaiden aineisten hakeutumisena muualle uutta kotimaata perustamaan". Ehkäpä olisi syytä pyytää valtionapuakin asialle, hän pohti varmana asian oikeutuksesta.

Kurikan levittämä innostus nousee esiin vanhojen sanomalehtienkin sivuilta. Ihanneyhteiskunnat olivat päivän uutinen ja niistä keskusteltiin vilkkaasti. Samaan aikaan oli perusteilla porvarillinen siirtokunta Kanadaan. Myös Yhdysvaltoja, Kuubaa, Argentiinaa ja Brasiliaa pohdittiin kansallismielisen Uuden Suomen mahdollisina paikkoina. Porvarilehti Uusi Suometar piti Australian hanketta turhanpäiväisenä ja Kurikka puolusti sitä Työmiehessä, joka muutenkin toi korostetusti esille työväestön suuren vaikutusvallan Australiassa.

Uudessa Suomettaressa väitettiin, ettei Australian yrityksestä tulisi mitään Kurikan johdolla, koska "hänellä ei ole mitään siveellistä eikä uskonnollista ponttaa ja ainoastaan sillä voidaan jotakin perustaa". Arvostelijoilleen Kurikka vastasi myöhemmin Työmiehessä: "Väittely siitä Marx'ko vai kuka muu se on joka on vetänyt rajapiirteet tuolle uudelle yhteiskunnalle on enemmän kuin tarpeetonta. Päämäärämme on kaikilla sama: vanha yhteiskuntarakenne on niin huono, ihmiskuntaa kerrassaan turmeleva, että sen sijaan on saatava uusi tarkoituksia vastaava." Ja kirjoitus loppui runoon:

"Päämäärä on suurenlainen
kaikille tuttu - ja se on:
maa isäin olkoon onnellinen
pois meno huono, kelvoton."

Haavesosialisti Matti Kurikka

Matti Kurikka syntyi Inkerissä vuonna 1863. Hän toimi sanomalehtimiehenä Viipurissa ja Helsingissä, kirjoitti näytelmiä ja nousi vähitellen työväenliikkeen johtomieheksi. Kurikan elämänkerran kirjoittajan Kalevi Kalemaan sanoin Kurikan ainutlaatuisuus oli siinä, että "vain harva on kyennyt kohdistamaan itseensä yhtä paljon valtavia odotuksia ja vielä harvempi on yhtä surkeasti pettänyt kaikki itseensä kohdistetut toiveet. Loistavilla hengenlahjoillaan ja valloittavalla ulkomuodollaan Kurikka lumosi ihmiset, jotka lumouksesta päästyään kirosivat hänet."

 Kurikka oli idealistinen sosialisti, teosofi ja yksityisajattelija. Suomen työväenliike lähti marxilaisen sosialismin tielle, mutta Kurikka pysyi utopiasosialistina ja ryhtyi Työmiehessä propagoimaan luokkataistelun sijasta harmoniaa, uutta yhteiskuntaa, todellisen sosialismin kehtoa.

 Kurikan henkinen perintö oli lainattu kolmesta lähteestä: työväenliikkeestä, teosofiasta ja tolstoilaisuudesta. Lisäksi hän oli hyvin kansallismielinen ja piti Kalevalaa suuressa arvossa, kuten tutkija Vilho Niitemaa korostaa. Suurin kaikista Kurikalle oli Jeesus Kristus ja hänen vuorisaarnansa. Näitä elementtejä Kurikka yhdisteli kirjoituksissaan niin, että hänen julistuksestaan jokainen löysi jotakin itseään miellyttävää. Kurikan kirjahyllyssä olivat kunniapaikalla Tolstoin kirjat. Sieltä löysi myös Rousseaun, Platonin, Owenin, Saint-Simonin ja Fourierin teokset: utopioiden rakentajia kaikki. Kurikka oli viehättynyt myös teosofi Pekka Ervastin ajatuksista.

Eroajaiset Mäntymäellä

 Mäntymäeltä alkoi kokonainen kokousten sarja. Kesän mittaan järjestettiin kymmenkunta tilaisuutta ja jäseniä otettiin kahden markan sisäänkirjoittautumismaksua vastaan.

Heinäkuussa Kurikka antoi Kalevan Kansan jäsenille jo tarkkoja neuvoja matkasta. Jokaisella siirtolaisella tuli olla: "miehillä 6 paitaa, 6 paria sukkia, 2 lämmintä fanellipaitaa, 2 paria kenkiä, 2 täydellistä vahvaa pukua, ja naisilla 6 paitaa, 2 lämmintä alushametta, 6 paria sukkia, 2 paria lujia kenkiä, 2 vahvaa leninkiä, joista toinen lämmin. - Työkapineet ottakoon jokainen kernaammin mukaan, ei kuitenkaan liian suuria kapineita, eikä enempää kuin 500 kg painosta."

Kesän kuluessa jäseniä seuraan kertyi mukavasti, mutta Kurikka piti kiinni siitä, että hän kävisi ensin tutkimassa siirtolalle sopivan paikan ja muut odottaisivat kiltisti Suomessa. Heinäkuun lopulla Työmiehen etusivulla julkaistiin näkyvä ilmoitus ja "eroajaiset" pidettiin Mäntymäellä sunnuntaina 23.7.1899.

Kurikka oli neuvotellut matkan järjestelyistä Queenslandin valtion matka-asiamiehen August Larsenin kanssa, jolta ei ollut jäänyt huomaamatta Kalevan Kansan osakseen saama innostus. Queenslandin osavaltio harjoitti voimaperäistä siirtolaispolitiikkaa ja jopa kustansi muuttajien laivamatkan Lontoosta Australiaan. Larsen sähkötti Australiaan ja kehotti varaamaan Kurikalle hyvän vastaanoton: "Hänen kirjoituksillaan täkäläiselle lehdistölle tulee olemaan suuri merkitys. Hotellissani on suuri joukko ihmisiä pyytämässä tietoja, mutta suomalaiset ovat hyvin epäluuloisia ja melkeinpä kaikki sanovat: 'Odotamme kunnes näemme mitä herra Kurikka kirjoittaa'."

Matti Kurikan Australian matka alkoi elokuun alussa 1899 Hangosta. Matkareitti kulki Newcastlen, Lontoon, Suezin ja Ceylonin kautta Australiaan. Kurikka oli ahkera kirjeenkirjoittaja ja jo kohta Lontoosta Kurikka lähetti postikortin ystävälleen Robert Kajanukselle: "Ystäväkullat. Lontoon juna-tunnelissa istuen ilmoitan nyt perj. lähteväni pitkälle matkalle. Meitä on 6 suomalaista miestä, nainen, 3 lasta. Woikaa hyvin. Matti."

Äitinsä luo Suomeen jääneelle tyttärelleen Ailille Kurikka kirjoitti jatkuvasti. Suuri osa Kurikan ihanneyhteisöjä koskevista tiedoista onkin peräisin näistä kirjeistä. Nyt Kurikka kirjoitti Ailille aikovansa "aloittaa elämän uudessa maassa alhaaltapäin, työmiehenä enkä hotellissa-asujana". Gibralttarista lähettämässään kirjeessä Kurikka esitteli muita retkikuntansa jäseniä: "Viisi on naimattomia kelpo poikia, raittiita ja minun aateveljiäni. Kuudes nainut mies on yksinkertainen lestadiolaisuskoinen Pohjanmaalta."

Kurikka kertoi Quenslandin hallituksen edustajien luvanneen hänelle 3 000 markaa teoksesta, jossa hän kuvailisi Queenslandin oloja. "Kaikesta päätellen Australia on ihmemaa, jossa ei tunneta laisinkaan sitä hätää ja kurjuutta, joka Suomessa vallitsee. Luonto uhkuu rikkautta odottaen vain ottajaa", arveli Kurikka optimistisesti matkakirjeessään syyskuussa 1899.

 Kurikka suurmiehenä Brisbanessa

Kurikan joukko astui maihin Brisbanessa lokakuun alussa 1899. Sähkeet olivat tehneet tehtävänsä ja Kurikka otettiin vastaan vip-henkilönä. Häntä haastateltiin paikallisiin sanomalehtiin ja Kurikka selosti auliisti, kuinka "aikomuksena on perustaa osuustoiminnallinen maanviljelysyhteisö".

Kurikkaa seurasi pian muuta väkeä. Suurin joukko käsitti noin 50 henkeä. Myöhemmin matkalaisia saapui lisää niin, että suomalaisia tuli Queenslandiin kaikkiaan 175, heistä Kurikan kannattajia 78. Suomalaiset saivat tilapäisen asunnon siirtolaisleiristä. Matti Kurikan ollessa puhemiehenä heille annettiin rautatielippuja osavaltion eri puolille, mutta työtä ei löytynyt helposti. Syiksi mainittiin laiskuus, heikko englannin taito ja politiikka. Suomalaiset saivat kehnoa palkkaa, huonompaa kuin kiinalaiset, sanottiin.

Viranomaisten keskuudessa Kurikan puheet eivät herättäneet yhtä suurta innostusta kuin Suomesta saadut sähkeet. Siirtolaispolitiikan mukaan maahan haluttiin lähinnä nuorta, ammattitaidotonta työväkeä, ei arvonsa tuntevia työväenliikkeen miehiä.

 Suomeen kantautui kuitenkin aluksi vain myönteisiä viestejä. Queenslandin agitaattorit tekivät tehokkaasti työtään ja lisää lähtijöitä löytyi. Lokakuun alussa 1899 Työmiehessä ilmestyi Kalevan Kansan kunniaksi kirjoitettu runo:

"Täällä Suomenlahden puolla
On nyt kotomaamme,
Mutta Kwiinslannissa tuolla
Toisen kodon saamme."

 Pettymysviestejä Suomeen

Mutta sitten alkoi Australiasta kantautua toisensävyisiä viestejä. Joukko oli hajaantumassa, Kurikka alkoi nähdä Australiassa monenlaisia virheitä, jotka eivät suinkaan jääneet jälkeen Suomen oloista. Marraskuun lopulla 1899 Kurikka kirjoitti Brisbanesta pettyneenä "tekevänsä täyskäännöksen, heittäen sikseen kaikki hommat hitaitten, epäileväin ja epärehellisten viranomaisten kanssa ja menemällä tavallisen työmiehen työhön eräässä tehtaassa". Kurikka sanoi kuitenkin uskovansa, että kun työväenpuolue pääsisi valtaan, Queenslandistakin tulisi oikea paratiisi.

Australialaisten henkinen taso oli Kurikan mukaan matalalla, musiikki yksinkertaista ja myrkyllistä olutta juotiin hirvittäviä määriä. Kurikka kehui kuitenkin paikallisten miesten kauneutta "heissä kun on läpikäyvänä tyyppinä samat piirteet kuin Kajanuksessa".

Kurikka haaveili saavansa paikan Mutual Life -vakuutusyhtiöstä, joka oli hänelle jo Suomesta tuttu. Joulukuussa Kurikka kuitenkin ryhtyi lykkäämään kottikärryjä, mutta työ osoittautui hänelle liian raskaaksi. Palkka oli myös niin pieni, että Kurikka sanoi näkevänsä nälkää, pyörtyi työssä useita kertoja ja vaihtoi toiseen työpaikkaan.

Suomalaisten ja siirtolaisviranomaisten välit kiristyivät niin, että agenteille ilmoitettiin, ettei suomalaisille pidä enää antaa ilmaisia laivalippuja, koska suomalaiset ovat "hyvin ei-toivottavaa lajia, tyytymättömiä. laiskoja ja röyhkeitä, eikä mikään saa heitä yrittämään kovemmin". Tammikuussa 1900 Queenslandin hallitus sitten kielsi salakielisellä sähkeellä Lontoon agenttiaan toistaiseksi lähettämästä suomalaisia siirtolaisia. Syinä oli suomalaisten työväenhenkisyys, laiskuus ja heikko englannin taito.

Työnantajille Matti Kurikka alkoi olla tuttu hahmo ja he suhtautuivat tähän epäluuloisesti. Välillä Kurikka jo esiintyi salanimellä eli käänsi nimensä englanniksi. Osoitteensa hän ilmoitti Aililille: "Mr. Math K. Club, Brunswick Str. Opposite Martin Street, Brisbane." Kurikka kävi parturissa muuttaakseen lehdistä tutuksi käynyttä ulkoasuaan ja sai työpaikan joksikin aikaa olutpanimossa, niin raittiusmielinen kuin hän olikin.

 Leirityömaalle Chillagoeen

Varsinainen ihanneyhteiskuntayritys saatiin käyntiin vasta vuoden 1900 alussa. Silloin Kurikka lähti viidentoista miehen kanssa Queenslandin pohjoisosiin, lähelle Chillagoeta. "Nytpä on tapahtunut aika kuperkeikka olosuhteissani täällä. En ole enää mittailemassa Brisbanen katuja vaan kaukana sisämaan korvessa, keskellä kängurujen ja papukaijain temmellysmaata", kirjoitti Kurikka.

Kurikka oli ottanut joukkonsa kanssa raivatakseen metsän noin 15 kilometrin alueelta tulevan Mareeba-Chillagoe Railway & Mines Line -yhtiön rautatien alta. Lisäksi piti tehdä ratapölkkyjä. Kurikka joukkoineen rakensi telttaleirin, jonka kymmenestä teltasta käytettiin välillä ylvästä nimeä El Dorado. Ratatyömaan piti olla väliaikainen etappi, jossa kerättäisiin varoja ihanneyhteiskunnan perustamiseksi.

Kurikalla oli selvät suunnitelmat. Kun rahaa olisi säästössä kymmenen puntaa miestä kohti, rannikolta ostettaisiin alue, jonne muutettaisiin palmujen alle. Noin 400 kilometrin päässä oli eräs Australian kultaryntäysalueista ja sinne kurikkalaisetkin "ehkä lähtevät, kaksi hevostakin on jo ostettu", kirjoitti Kurikka Ailille. "Jos tätä työtä riittää muutamia kuukausia tulee meistä helposti itsenäisiä farmareita. Vartoten enemmän", lupaili Kurikka.

Telttaleirin lähellä oli kylä, jossa asui alkuasukkaita sekä kiinalainen ryytimaan viljelijä, jolta saatiin hankittua hedelmiä. Hiukan kauempana sijaitsi pieni kaupunki. Sen hotellipahanen tuli myöhemmin Kurikalle tutuksi, ja hotellinpitäjän vaimo oli lähes ainoa lähiseutujen asukkaista, joka auttoi suomalaisia.

Paikalliset asukkaat ottivat suomalaiset aluksi kylmästi vastaan. Suhteet parantuivat kun kävi ilmi, etteivät kurikkalaiset olletkaan ryssiä. Suomalaiset saivat kuitenkin enimmäkseen oleskella omassa piirissään eikä monella heistä kielitaidottomana muuta vaihtoehtoa ollutkaan. Ryhmään kuului pääasiassa nuoria miehiä, jotka olivat tottumattomia kovaan työhön. Viidellä oli vaimot mukana. Lapsia oli seitsemän ja heistä neljä vanhinta pantiin kouluun läheiseen kylään.

Kun suomalaisryhmä oli suurimmillaan siihen kuului 28 henkeä. Frans Johan Kotkamaa Haapavedeltä oli innokas Kurikan kannattaja, joka myi osuutensa suksiverstaasta, ja matkusti Queenslandiin, kun tieto Kalevan Kansan aatteesta alkoi levitä. Kotkamaa tuli Australiaan vuonna 1900 yhdessä vaimonsa Marian ja tyttärensä Ainon kanssa. Marian kerrottiin palvelleen tsaarin hovissa Pietarissa ja olleen läsnä silloinkin, kun Aleksanteri II murhattiin. Kotkamaiden tytär Aino Hirmukallio on ainoa henkilö, jolta vielä 1970-luvulla saatiin Kurikan kirjeiden lisäksi tietoa Chillagoesta. Aino Hirmukallio kertoi äitinsä muistaneen, että Kurikka oli Hirmukallioita vastassa hevosen kanssa. Matka vei raivaamattoman metsän halki. Taival rannikolle oli raskas. Työvälineet ja tarvikkeet oli kuljetettava härkävankkureilla satojen mailien päästä. Monista Kurikan kannattajista jo tämä tuntui voittamattomalta vaikeudelta.

 Nälkä uhkaa

Maaliskuun lopussa 1900 Kurikka oli vielä optimistinen. Hän kirjoitti Ailille ja kehui telttaleirin olevan kalaisen joen rannalla. Kirjeeseensä hän oli hahmotellut pienen karttapiirroksen Karpant-lahden alueesta, jossa leiri sijaitsi. Kurikka kirjoitti Ailille kuinka "työtä teemme yhteiseen laskuun katsomatta siihen, saapiko toinen valmiiksi enemmän kuin toinen. Kunniasta kuitenkin kilpaillaan joka päivä. Kaikki yhteiset asiat ratkaistaan säännöllisissä keskustelukokouksissa, joissa minä - tietysti - olen puheenjohtajana".

Mutta toveruuden ilmapiiriä ei kestänyt kauan. Ratapölkkyurakka osoittautui huonoksi ja työnantajat kohtelivat suomalaisia mielivaltaisesti. Virheitä tehtiin aluksi myös ratapölkyiksi sopivien puiden valinnassa. Työpäivät olivat pitkiä. Työt aloitettiin kello kuusi aamulla ja kymmenen maissa palattiin leirille siestaa viettämään. Iltapuolella työskenneltiin neljästä pimeän tuloon saakka.

Pölkyistä saatiin shillinki kappaleelta ja kun niitä tehtiin päivässä kymmenkunta, ei ansio ollut kovin erikoinen. Kurikkakin kirjoitti tehneensä työtä niin, että känsät olivat kasvaneet kuin kengänpohjiksi. Kurikka valitteli, että he joutuivat tekemään työtä "galeeriorjien tavoin kuumassa auringopaisteessa".

Kun suomalaiset valittivat palkoistaan, heitä moitittiin kykenemättömyydestä kovaan työntekoon. Olikin totta, että osa Kurikan joukosta koostui nuorista miehistä, jotka eivät olleet tottuneet raskaaseen työhön. Kurikka yritti turhaan löytää miehilleen kevyempää työtä Cairnsista ja Cooktownista.

Hirmukallion mukaan Kurikka usein leirin alkuaikoina antoi koko palkkaosuutensa perheellisten hyväksi. Kurikka hankki lisätuloja joukolleen soittamalla pianoa lähikaupungin hotellissa. Ailille hän ei malttanut olla kehaisematta: "Kuuluvat mainitsevan minua kaupungin parhaaksi pianon soittajaksi."

Suomalaiset löysivät metsästä hevosenvarsan, jonka he ottivat leiriin ja "pelastivat nälkäkuolemasta". Kovin hyvin eivät olleet ruoka-asiat suomalaisillakaan. Uunina oli termiittikeko, jossa keitettiin ruoaksi puuroa ja papusoppaa. Lihasta ja leivästä oli puute. Kilpikonnia pyydettiin. Kenguruitakin yritettiin metsästää mutta käsin se ei onnistunut, ja kivääreitä ei ollut. Joukko keräsi hunajaa ja yritti vähäistä maanviljelystä, mutta se ei oikein onnistunut tottumattomille. Hirmukallion mukaan aurinko ja tulvat tuhosivat sadon. Pian suomalaiset alkoivat kärsiä nälkää. He tappoivat salaa villisian, mikä tuli viranomaisten tietoon ja leiriläiset saivat sakkoja.

"Elämää häiritsevät hyttyset, mutta niihin tottuu", kirjoitti Kurikka Suomeen. Mutta leirillä vitsailtiin, että Kurikan lisäksi yhdyskunnassa oli kolme kovaa k:ta: kuumuus, kärpäset ja käärmeet. Oli sadeaika ja joka päivä satoi kuumuuden keskelläkin. Yöllä taas oli kovin kylmää.

Leiri hajoaa

Henkilönä Kurikka oli suuri karismaattinen persoonallisuus. Hän menestyi, missä hän kävikään puhumassa. Vastustajatkin hurmautuivat hänen julistuksensa edessä. Kurikka tunsi - tottakai - karismansa ja nimitti sitä animaaliseksi magnetismiksi. Kurikan karisma oli varsinkin naisten mieleen. "Kurikka oli gentlemanni ja seuramies ja teki toiset miehet mustasukkaisiksi", sanoi Aino Hirmukallio, mutta ei tiennyt, oliko tähän ollut aihetta. Hirmukallio muisteli kuitenkin äitinsä kertoneen, että nuoret rouvat hajottivat leiriyhteiskunnan.

Muutama leiriläinen lähti jo omille teilleen. Riidat alkoivat sävyttää leirihenkeä, ja Kurikkaa kannattavien määrä laski pariin uskolliseen. Joukon suhteet olivat menneet niin huonoksi, että Kurikka kerran riidan keskellä veti revolverin taskustaan ja uhkasi ampua niin monta kuin panoksia riittäisi.

Kurikan suhteita muihin suomalaisiin huononsi vielä se, että hän sairastui toukokuussa 1900 ja joutui makaamaan jonkin aikaa tautivuoteella Chillagoessa. Rautatieyhtiö ei ollut maksanut kaikkia palkkoja ja Kurikka joutui sairaanakin riitelemään yhtiön kanssa. Myös Kurikka oli tuskastunut leirin oloihin, mutta hän oli sitä mieltä, ettei hän voisi jättää kielitaidotonta joukkoaan. Tosin hän moitti tätä siitä, että ryhmä oli "tulla tupsahtanut Australiaan ennen aikojaan akkoineen ja lapsineen ja nyt soimasi häntä syyttä". Pian Kurikka kirjoitti murheissaan Suomeen, kuinka yritys hajosi riitaisena "kiroukset, uhkaukset eroavien tovereideni jäähyväissanoina". Kurikan kannattajat hajautuivat eri puolille Queenslandia ja osin muuallekin maahan. Suuri osa lähti myöhemmin Pohjois-Amerikkaan, ensimmäiset jo keväällä 1900.

Kurikan laatima lienee se pessimistinen "Kurikkalaisten laulu", jonka Aino Hirmukallio on säilyttänyt jälkipolville:

 Me menimme Australiaan
menimme Australiaan -
me menimme Australiaan
tullen kohdelluksi kuin orjat.

Me emme löytäneet kultaa,
emmekä löytäneet rikkauksia,
vain kuivuneita jokia
ja kuivia kaivantoja.

Me lähdimme Australiasta
lähdimme Australiasta
me jätimme Australian
ja sen Jumalan hylkäämät
rikkaudet.

Hyvästi Australia -
hyvästi Australia -
hyvästi Australia -
sinä helvetin maa!"

Kesäkuussa 1900 Kurikka muutti leiriltä Cairnsiin, jossa hän asettui Petterson-nimisen ruotsalaisen luo. Kurikka aikoi mennä työhön sokeriruokoviljelmälle, jossa "saisi 25 shillinkiä viikossa palkkaa helposta työstä". "Mutta Suomeen en enää palaa. Olin siellä kuin kotka häkissä", Kurikka kirjoitti ja kertoi saaneensa kutsuja palata Suomeen matka maksettuna.

Suomalaisia saapui Queenslandiin yhä tavallisina siirtolaisina. Monet Kurikan siirtokunnassa olleet alkoivat viljellä maata lähellä Nanbouria, jonne muodostui Finnburyn yhdyskunta. Seudulla asuu yhä Kurikan joukon jälkeläisiä. Kurikkalaiset perustivat Nambourissa oman yhdistyksen, Asiainedustusseura Erakon. Parin vuoden kuluttua seura hajosi sisäisiin erimielisyyksiin. Osa Erakkoseuran pöytäkirjoista kulkeutui myöhemmin Sointulaan Kanadaan.

 Utopiayhteisön itu

Queenslandissa Kurikan yritys jäi muistiin yhtenä monista osuustoiminnallisista kokeiluista. Tutkija Olavi Koivukangas pitää rautatieleiriä ainakin "ituna utopiayhteisöstä. Kurikka oli epäkäytännöllinen idealisti, eikä osavaltion hallitus ollut erityisen innostunut antamaan apuaan sosialistisiin kokeiluihin", kirjoittaa Koivukangas.

Chillagoen telttaleiri sisälsi melko lailla utopiayhteisöjen piirteitä, kuten myös tutkija Vilho Niitemaa korostaa. Itse Kalevan Kansan perusideologia oli tietenkin mitä vahvinta sosialistista ja kansallista utopia-aatetta. Leirillä työ, asuminen ja ruokailu olivat yhteistä. Palkkakin jaettiin. Asioista päätettiin demokraattisesti yleiskokouksessa. Telttaleiri oli oma kiinteä suomalaisyhteisönsä. Lapset tosin kävivät sen ulkopuolella koulussa.

Myöhemmin tutuksi tuleva ihanneyhteiskuntien maallinen kohtalo näyttäytyi selväpiirteisena Chillagoessa. Talousasiat olivat heikossa kunnossa, riitoja syntyi ja yhteisö hajosi nopeasti. Muutamia kannattajia siirtyi myöhemmin Kanadaan uuteen ihanneyhteisöön, Sointulaan. Osa siirtyi muualle Australiassa ja Erakkoseura merkitsi eräänlaista jatketta Kalevan Kansan ajatuksiin mieltyneille.

 Matkalla uuteen utopiaan

Kurikan ensimmäinen ihanneyhteiskunta osoittautui pettymykseksi. Mutta Kurikka ei nähnyt vikaa suunnitelmissaan. Syy oli hänen mielestään Australiassa, joka oli osoittautunut vielä kapitalistisemmaksi maaksi kuin se, josta hän oli lähtenyt kapitalismin kahleita pakoon.

Kurikka oli parantanut englannin taitoaan jo laivalla ja Australiassa hän pian saavutti kohtalaisen taidon kielessä, vaikka jatkuvasti ihmettelikin sen kirjoittamisen ja ääntämisen suurta eroa. Nyt Kurikka kertoi opiskelevansa lisää englantia talossa, jonka keskuudessa vallitsi "riita ja epäsopu". "Sirkkojen yöllinen sirina, ja kakadujen - joita on tuhansia lähimetsissä - alituinen rääkyntä ovat niinkuin kellon tiksutusta, jota tuskin enää huomaa." Kurikka kertoi syövänsä ahneesti appelsiineja ja myös "banaaneja vaikka ne ensin tuntuivat oudoilta".

 Kurikka kirjoitti jatkuvasti myös Työmies-lehteen Suomeen. Hän laati myös englanninkielisen artikkelin, joka aikansa kierrettyään lopulta julkaistiin sydneyläisessä Bulletin-lehdessä. Kirjoituksessa Kurikka arvosteli Queenslandin hallitusta ja valitti, etteivät raittiit ja kunnolliset ihmiset saa elää maassa rauhassa. Artikkelin Kurikka kertoi herättäneen paljon huomiota ja saaneensa sen johdosta kirjeitä tuntemattomiltakin.

Sairasvuoteelleen Kurikka oli saanut kirjeen, jossa häntä pyydettiin Kanadaan. Kurikka päätti lähteä. Hän muutti ensin Brisbaneen, jossa hän kertoi syyskuussa saaneensa eräästä australialaislehdestä työtarjouksen, "johon kelpaisi juurtua". Australiaan jääminen ei Kurikkaa kuitenkaan enää kiinnostanut. Hän oli juuri käynyt siirtolaisviraston johtajan luona, mutta "siellä oltiin tylyjä ja siihen seisattui sitten koko homma". Hän aikoikin nyt "sanoa jäähyväiset tälle rosvojen vallassa olevalle ihanalle maalle".

Kurikka vietti Australiassa lopultakin vain kymmenen kuukautta. Syyskuussa 1900 hän kirjoitti jo päiväntasaajalta "Matin päivänä" olevansa menossa kohti Honolulua ja sitten Kanadaa, jossa "Brittiläisen Kolumbian suomalaiset ovat innostuneita ihanneyhteiskunnasta".

Päivitetty 14.12.2021