COLONIA VILLA ALBORADA
1920-1940

Paraguayn suomalaiset pienviljelijät

Suomalaiset Paraguayn metsissä - Tropiikkikuumetta Pohjanmaalla - Seinätön casa - Muuttajien hiljainen virta - Luonnonmukainen elämäntapa - Yhteistunne ja iäisyyskysymykset - Suomalaisuus ja naapurisuhteet - Tyhjenevä siirtokunta - Kolmoissurma Nikkisten kaupalla - Paraguayn elämänkoulu

Teuvo Peltoniemi 25.11.2021

Yli 80-vuotias Lauri Järvinen asuu Alboradassa tupakankuivausriihessä, jossa on vain yksi pieni huone. Yhdessä nurkassa on nuotio, joka toimii keittiönä, toisessa sänky ja kolmanteen on pinottu sadoittain rikoskertomuksia. Lauri ahnehtii rikosjuttuja suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja espanjaksi. Lehtiä hän saa sukulaisiltaan. Lauri Järvinen sanoo olevansa stadin kundeja, ja perustelee lukuintoaan sillä, että "kaikki stadin kundit lukee gängsterijuttuja". Lauri esittää mielellään espanjan- ja guaraaninkielisiä rakkauslauluja. Hän elää poikamiehenä, koska on "nähnyt niin paljon kurjuutta köyhien avioliitoissa".

 Laurin elämä on rauhallista ja hän sanoo olevansa kaikkeen tyytyväinen. "Viidakossa on hiljaista, mitä nyt aarniometsä kuhisee", hän tokaisee. Lauri ei halua matkustaa minnekään. Hän ei ole edes käynyt Argentiinan siirtokunnassa vuosikymmeniin. Laurin mieli ei tee myöskään Suomeen, koska "siellä on kylmää ja olkkoa".

Mutta Suomen passi Laurilla on ja suomalainen hän sanoo olevansa. "Ei asuinpaikka ratkaise", hän toteaa ja hiukan suutahtaa, kun kysyn eikö hänen ole koskaan tehnyt mieli vaihtaa kansalaisuutta. Toinen Alboradan yksineläjä, Jouko Lappi, sanoo, että "maailman meno on siinä suunnassa, että sitä parempi, mitä kauemmaksi korpeen pääsee piiloon".

Colonia Villa Alboradaa pitemmälle tässä maailmassa onkin jo vaikea piiloutua. Se sijaitsee Paranajoen Paraguayn puolella, linnuntietä alle sadan kilometrin päässä Argentiinan Colonia Finlandesasta. Molempien siirtokuntien maisemat ovat samannäköisiä, mutta Paraguayssa punamulta näkyy tiessä vielä voimakkaampana kuin rajan toisella puolella. Sadeaikana Colonia Villa Alboradan tien pinta muuttuu liejuksi, joka livettää jokaista askelta ja kasautuu kengänpohjiin raskaina möykkyinä. Vain raskaat kumisaappaat pysyvät jotenkuten kulkijan jalassa. Paikalliset asukkaat kulkevat paljasjaloin, vaikka liejusta voi saada tropiikin tauteja.

 Osa tropiikkikuumetta ja utopioita

 Paraguayhin oli muuttanut jo vuonna 1921 Suomen valtionpomologi, Marja oy:n perustaja, viinitehtailija Ben Walter Heikel.  Hänen tarkoituksenaan oli perustaa Paraguayihin hedelmien vientiyritystä. Se ei kuitenkaan onnistunut ja Heikel osti Villaricasta oman maapalstan, jossa hän alkoi kasvattaa viinirypäleitä. Heikel seurasi Suomen asioita ja varsinkin tropiikkikuumeen siirtokunta-ajatuksia.

 Heikel yritti kirjeitse houkutella vanhaa tuttavaansa Toivo Uuskalliota tuomaan kannattajiaan Paraguayihin.  Heikel ehdotti suomalaisten utopiayhteisön perustamista syvälle Paraguayn viidakkoon, jotta voitaisiin elää luonnonmukaista elämää kokonaan erillään muusta maailmasta. Uuskallio ei kuitenkaan syttynyt Heikelin ehdotukselle ja jatkoi Brasiliassa sopivan siirtolapaikan etsimistä.

 Utopiayhteisöjä oli Paraguayssa jo aikaisemminkin. Kuuluisin lienee Nueva Germania, jonka perustivat vuonna 1887 saksalaiset Bernhard ja Elisabet Förster. Elisabeth oli Friedrich Nietzschen sisar. Försterin yhteisö korosti arjalaisuutta korkeimpana ihmisrotuna, ja markkinoi muutenkin saksalaista yhteiskuntamallia. Utopiayhteisön maatalousyritykset epäonnistuivat, Förster teki itsemurhan, ja Elisabet palasi myöhemmin Saksaan. Yhteisö jatkoi tavallisena saksalaissiirtokuntana, jossa Josef Mengelen epäillään pakoilleen jossakin vaiheessa. Paraguayn pitkäaikaisin (1954–1989) diktaattori Alfredo Stroessner oli saksalaissyntyinen.

 Merkittävä oli myös Nueva Australia, jonka toimittaja William Lane perusti vuonna 1893. Tavoitteena oli luoda suuri kommunistikaupunki, joka tarjoaisi työtä tuhansille. Paraguayn hallitus otti tulijat mielellään vastaan, koska maa oli menettänyt suurimman osan miesväestöstään Argentiinan kanssa käymässään sodassa. Aluksi Paraguayihin siirtyi Australiasta noin 200 miestä.  Koettujaan tyypilliset utopiayhteisön vaikeudet ja riidat se jakautui jo 1984, ja lopahti nopeasti. Osa jäsenistä palasi Australiaan, toiset jäivät Paraguayhin.

 Tropiikkikuumetta Pohjanmaalla

Alueen ensimmäinen suomalainen oli merikapteeni Juho Leikko, joka oli kierrellyt pitkin Etelä-Amerikkaa ja asettunut sitten Paraguayhin juuri näille seuduille. Leikko pestautui kirjanpitäjäksi suurelle Paranajoen rantatilalle. Näitä suomalaiset kutsuvat orjatiloiksi, sillä maatyöläisten asema ei ollut paljon muutakaan. Palkat olivat äärimmäisen pieniä ja ne maksettiin tilan omalla reikärahalla, joka ei kelvannut muualla kuin yhtiön kaupoissa. Reikärahoja ei tosin paljon käytelty, sillä ruoka ja asuminen maksoivat yleensä enemmän kuin palkkapussi tarjosi, joten työläisten velka vain kasvoi koko ajan, teki työtä kuinka ahkerasti tahansa.

 Juha Leikko sääli miehiä, jotka olivat mahastaan kiinni tilalla. Hän väärensi tilejä näiden eduksi niin, että palkasta jäi velan sijasta yli hiukan rahaakin. Jonkin ajan kuluttua väärennökset alkoivat paljastua ja tilan omistaja julisti Leikolle kuolemantuomion. Leikon ystävät ennättivät kuitenkin varoittaa miestä ja tämä ryömi ojanpohjia myöten Paranan rantaan, ui kolmen kilometrin matkan joen yli Argentiinan puolelle ja palasi Suomeen.

 1920-luvun tropiikkikuume oli korkealla myös Pohjanmaalla. Kurikkalaiset Laulajan ja Lapin nuoretparit kävivät kuuntelemassa Uuskalliota ja innostuivat kasvissyönnistä. Pohjanmaalla tunnettu hahmo oli myös Juho Leikko, joka kulki kehumassa Paraguayn oloja. Ylistarolainen J.L. Kaukonen oli innostunut lähtemään, mutta päätti jäädä vielä vuodeksi Suomeen järjestelmään asioitaan.

 Terveys-lehdessä julkaistiin houkuttelevia tietoja Paraguayn mennoniittoja koskevasta lainsäädännöstä, jonka perusteella nämä ”saivat perustaa valtion valtion keskelle".  Mennoniittoja olikin Paraguayhin muuttanut joukoittain Kanadasta 1917. Lisää heitä tuli vielä Neuvostoliitosta 1930-luvulla, niin että mennoniittoja on nykyisin Filadelfian alueella noin 23000. Mennoniittilakien edut eivät kuitenkaan koskeneet tropiikkikuumeen suomalaisia.

Matkakuumeen saaneet Aina ja Eero Laulaja tutkivat tietosanakirjasta Paraguayn kohtaa. Erityisesti innostivat maininnat lämpimästä ilmanalasta ja rehevästä maastosta. Tietosanakirjasta ihailtiin myös apinan kuvaa. Eero Laulaja, ilmavoimien luutnantti ja nuori maanviljelijä oli valmis lähtemään heti ja Aina taipui miehensä tahtoon, vaikka olikin raskaana ja Kurikasta oli jo talokin ostettuna. "Mutta kun tuli se vegetarismi päähän", selitti Aina lähtöpäätöstä. Hakiessaan lääkärintodistuksen passia varten hän oli 25-vuotias.

 Yhteisö ilman johtajaa

Kurikan raittiusseuran talolla pidettiin jäähyväisjuhla. Seitsemän hengen ryhmän muodostivat Laulajien lisäksi Aili Mäki-Kihniö ja Lapin pariskunta, jolla oli mukana kaksi pientä lastakin. Vuoden 1927 heinäkuussa matkalaiset nousivat laivaan. Juna- ja automatkan jälkeen ylitettiin Parana veneellä. Loppuosa matkasta Encarnacionin rajakaupungista siirtokuntaan oli muutaman kymmenen kilometrin metsätaival, joka oli taitettava jalan tai hevosella. Matka kesti ratsain koko päivän.

Terveys-lehdessä J.L. Kaukonen oli ehdottanut, että kaikki Paraguayihin lähtöön halukkaat ottaisivat yhteyttä, jotta voitaisiin matkustaa yhdessä ja "yksimielisesti kieltäytyä pakkorokotukseen alistumasta laivoilla".  Villa Alboradan siirtokunnalla ei kuitenkaan ollut varsinaista johtajaa, eikä täysin yhdenmukaista ideologiaa. Kukaan ei johdattanut sinne joukkoaan, vaan asukkaat kertyivät pienissä ryhmissä osittain suoraan Suomesta, osittain Argentiinan siirtokunnasta. Silti Paraguayn siirtokunta kuuluu selvästi samaan sarjaan kuin Brasilian ja Dominikaanisen tasavallan yritykset; ydinjoukko muodostui tropiikkikuumeen valtaan joutuneista vegetaristeista. Paraguaysta vegetaristit keskustelivat mm. sen vuoksi, ettei siellä tarvitsisi alistua rokotukseen. Tosin matkalla sekin vaadittiin.

 Johtajuutta ja yhteistä toimintaa kyllä toivottiin. Ilmari Lappi kirjoitti Paraguayhin muutettuaan, että uudet tulijat "tekisivät viisaasti, jos jo kotimaassa järjestäisivät satoja käsittävän osuustoiminnallisen siirtokunnan, jolla jo matkalle lähteissään olisi varma, sääntöihin perustuva työskentelyohjelma". Varsinaista ihanneyhteisöä ei kuitenkaan kukaan Paraguayhin ruvennut rakentamaan, vaan uudetkin tulijat aloittivat elämänsä perhekunnittain.

 Seinätön casa

"Maisema oli tietenkin kovin erilaista", muisteli Aina Laulaja, leveällä Pohjanmaan murteella, ”Pohjanmaalla oli niin avaraa, täällä löi metsä heti päälle".

Maata hankittiin halvalla, 50 pesolla hehtaari. Laulajat ostivat 22 hehtaaria. Suomalaisten maaostot olivat vähäisiä verrattuna muualta tulleiden siirtolaisten tapaan. Suomalaiset arvelivat tulevansa toimeen pienimmilläkin tiloilla. Myöhemmin kohtuullisuutta kyllä valiteltiin, kun havaittiin, ettei maassa juuri pienviljelyllä eletty.

Suomessa Kaukonen oli kuullut maan hinnoista Paraguayssa. Hän aikoi hankkia sitä runsaasti, sillä vaikka "joku voisi ajatella, että on tarpeetonta hankkia noin suurta maata, niin osan voi jättää vapaasti kasvamaan. Korkeintaan sinne voi raivata ihania ja vapaita polkuja, joita kulkemalla saa viettää joutohetkiään ja huvikseen katsella apinain kiipeilemistä puissa", Kaukonen haaveili etukäteen.

Villa Alboradassa Laulajat majailivat aluksi toisten suomalaisten ulkorakennuksissa. Sitten he rakensivat oman talon. "Ei ollut ensimmäisessä casassa edes seiniä, katto vain ja makuupaikat korkealla", muisteli Aina Laulaja. Talon koristeeksi Aina istutti viiniköynnöstä. Kun Eero Laulaja eräänä iltana kiipesi makuulavitsalle myrskylyhty kädessä hän tuli kipin kapin takaisin. Lavitsalla odotteli näet korallikäärme. "Luulin, että se olisi ollut pitkä ja paksu, mutta kovin mitättömältä se näytti, kun Eero tappoi saksilla maailman myrkyllisimmän käärmeen", Aina kertoi.

Muuttajien hiljainen virta

Maanviljelyn kannalta Colonia Villa Alborada oli järkevämpi valinta kuin Argentiinan siirtokunta. Paraguayn puolelle siirtyikin 1920-luvulla Argentiinasta muutamia suomalaisperheitä, jotka olivat kyllästyneet Colonia Finlandesan kivikkopeltoihin ja heinäsirkkoihin. Varhaisia tulijoita olivat Sakkisen perhe ja Matti Toivainen vuonna 1920 ja Jean Holopainen joitakin vuosia myöhemmin.

Kun Laulajat ja Lapit saapuivat Villa Alboradaan siellä asui kolme suomalaisperhettä. Kohta ryhmän jälkeen Suomesta saapui kaksi nuorta miestä. Mutta lisää oli tulossa, varsinkin kun aluksi alboradalaiset lähettivät Suomeen myönteisiä viestejä. Maikki Lappi kirjoitti Terveyteen heti perille saavuttuaan: "Paraguay on otollinen maa suomalaiselle siirtolaisuudelle ja erittäinkin hedelmänviljelijöille. Maa on kuin leipää, ruokamultaa monen metrin syvältä. Metsät ovat koskematonta aarniometsää, sellaista ylätasankoa, jossa virtailee hauskoja metsäpuroja." Liiallisia toiveita ei kuitenkaan haluttu antaa ja Lappi varoitti: "Jos tänne tyhjänä ja rahatonna tulee, niin saa kärsiä vilua ja nälkää ainakin ensi vuosina. Ei siitä ruuasta voi paljon puhua, jota koskematon aarniometsä antaa, vaan kylvää ja istuttaa täytyy, mutta se kaikki on verrattain helppoa."

Uusia asukkaita muutti vähitellen. Kuutin perhe saapui yhtä aikaa Sulkkojen kanssa vuonna 1934. Aikuisena Suomeen palannut Mauno Kuutti ihmettelee jälkeenpäin vanhempiensa rohkeutta, kun nämä tulivat Paraguayhin pienten lasten kanssa, vaikka maa kävi sotaa Bolivian kanssa. Sota oli tosin maan toisessa päässä, mutta se löi tietenkin leimansa kaikkeen. Encarnacionissa suomalaiset tapasivat nuorista pojista ja naisista häthätää koottuja joukkoosastoja, jotka muutaman päivän koulutuksen jälkeen lähetettiin rintamalle viidakkoveitsi - macheta - ainoana aseenaan.

Sota-aikana oli vaikeaa. Kaupoista ei saanut juuri mitään tavaraa. Salakuljetus Argentiinan puolelta oli avointa. Salakuljetus on säilynyt laajana vieläkin ja se on maatalouden ohella Paraguayn epävirallinen pääelinkeino. Mutta enää ei Paranajoen yli kannata lähteä, "ellei ensin voitele tullimiehiä. Nämä takavarikoivat koko lastin - ilman kuittia - jos eivät saa omaa osuuttaan", kertoo Mauno Kuutti. Tavaraa kulkee molempiin suuntiin.

Nikkisen perheen tausta oli värikäs. Armas Nikkinen oli työväenliikkeen miehiä. Helsingissä hänet oli pidätetty rintamalle lähettämistä varten. Nikkinen oli todennut: "Eihän miestä nyt pyhäpuvussa rintamalle lähetetä. Käyn vaihtamassa puvun ja sitten mennään." Pidättäjät olivat hyväuskoisina päästäneet miehen pukua vaihtamaan ja siltä tieltä Nikkinen hankkiutui Etelä-Amerikkaan. Nikkinen kaipasi perhettään ja lähetti lippurahat vaimolleen Tyynelle, joka oli jäänyt Suomeen kahden lapsen kanssa. Tyyne ei ollut lähtötuulella ja rahat hupenivat - Armaksen käsityksen mukaan "herrojen kanssa ravintoloissa". Armas ei hellittänyt, vaan lainasi uudet lippurahat ja lähetti - ei enää rahaa, vaan matkalipun. Villa Alboradassa naureskellaan vieläkin tietoa, jonka mukaan Tyyne yritti Suomessa myydä lippua ihan lähtöpäivään asti jopa puoleen hintaan. Mutta ostajaa ei vain ilmaantunut ja Tyynen ei auttanut muu kuin siepata lapset kainaloon ja astua laivaan.

Paraguayhin lähtöään kovasti mainostanut "veli Kaukonen" pettyi maahan pahan kerran. "Täällä pettyy jokainen suomalainen, joka tänne tulee", hän kirjoitti jo vuoden 1929 lopussa. "Täällä voi vain sellainen onnistua hyvin, jolla on suuret pääomat ja sellaisten ei tarvitse tällaiseen maahan tulla", hän arvioi ja kuvasi ympäristöään: "Paraguaylaiset ovat melkein kaikki mäkitupalaisia, köyhiä, saamattomia ja sairaita. Kuppatauti on aivan yleinen. Vanhat ihmiset ovat täällä harvinaisia."

Kaukonen muutti pian parinsadan kilometrin päähän Villa Rican kaupunkiin. Siellä hän asettui asumaan aikoinaan Uuskalliota Paraguayihin houkutelleen suomalaisen Walter Heikelin luo. Heikel oli jo asettunut paikkakunnalle pysyvästi pitämään hedelmäpuutarhaa.  Paikkakunnalla oli toinenkin suomalainen, joka viljeli banaania, mutta Kaukosen mukaan heikoin tuloksin.

Kaukosen mukaan Vila Rican ilmasto oli varsinkin kesäaikaan suomalaisille sietämätön. Pellolla työskentely kesällä "on niin kuin olisi joka päivä tulipalossa, muutaman metrin päässä palavasta rakennuksesta ja tätä kestää 6 kuukautta vuodessa", Kaukonen kertoi. "Näyttää kovin hullulta matkustaa näin kovin kauas kurjuutta hakemaan, olisihan sitä löytynyt lähempääkin, ainakin samalta puolen päiväntasaajaa", Kaukonen korosti.

 Luonnonmukainen elämäntapa

Kasvissyönnistä jouduttiin Villa Alboradassa luopumaan nopeasti. Kasvikset piti ostaa lähikaupungista rahalla, ja sitä ei ollut. Pelkkien kasviksien syönti aiheutti puutostauteja, joiden hoitoon oli ostettava sianrasvaa. "Alkuselleen oltiin kasvissyöjiä, mutta sitten oli pakko syödä mitä kiinni saatiin", sanoi Aina Laulaja. Laulajat hankkivat lehmän jotta saatiin myös maitoa. Vuonna 1930 otetussa valokuvassa lehmällä on jo vasikka. Kuvan taakse on kirjoitettu: "Ensimmäinen lehmä antoi päivässä 15 kiloa maitoa." Eero Laulaja kokeili myös mehiläisten kasvatusta. Hunajaa saatiin, mutta kun vihaiset mehiläiset melkein tappoivat vasikan eräänä kuumana kesäpäivänä, Laulajat luopuivat puuhasta.

Suurin toivein Paraguayhin tullut mutta kovasti kriittinen Kaukonen kirjoitti taas Suomeen: "Vegetariaanit eivät menesty täällä. Kaupoissa ei ole muuta kuin lihaa ja viinaa. Hedelmistäkin täällä menestyy vain viini ja appelsiini", hän selosti. Kaukonen katsoi, ettei vegetaarisia siirtokuntia pitäisi perustaakaan aarniometsiin, vaan "paikka sellaisille olisi hankittava ja hyvien liikenneyhteyksien ääreltä meren rannalta".

Siirtokunnassa ei ollut lääkäriä. Saunaa käytettiin parannuskeinona kaikkiin tauteihin, myös trooppisiin. Suomalaisten keskuudessa oli pari luontaisparantajaa, jotka hoitivat tauteja omilla keinoillaan. Antti Heikka oli pitänyt Suomessa Pilvilinnan luonnonparantolaa. Hän oli vakaumuksellinen kasvissyöjä. Kasvissyönti vei häneltä kuitenkin hampaat, kertovat alboradalaiset. Heikka opiskeli Argentiinassa välskäriksi ja sai oikeuden käyttää virallisesti puukkoa puhkoessaan paiseita ja puhdistaessaan haavoja ja käärmeenpuremia. Siirtokunnan omista lääkintämuodoista huolimatta Aina Laulaja muisteli, että kerran hänet kuitenkin kiikutettiin hevosella lääkärin luo rintamaille, kun kurkku ajettui niin, ettei henki tahtonut kulkea. "Olin kuin hullu koira, kuolaa vain valui suusta", kertoi Aina.

Paikallisella väestöllä oli paljon luonnonlääkereseptejä. Paraguaylaisten mielestä ruusuvesi on haavoihin ja naisten verenvuotoon parempi kuin penisilliini. Haavaa hoidetaan sitomalla sitä vasten elävä rupisammakko. Käärmeenpurema voidaan parantaa panemalla ananaksen pehmeä sisusta pureman päälle. Kalkkarokäärmeen puremaa vastaan kerätään metsäkanalta kolme höyhentä siivenkärjestä, verveena-ruohoa ja alligaattorin sukuelin. Niistä keitetään väkevää teetä. Oli myös ennaltaehkäisevää lääkitystä. Tytöille voitiin juottaa murrosiässä lämmintä juuri lypsettyä pihkamaitoa. Sillä kerrottiin olevan sukupuolihalujen heräämistä ehkäisevä vaikutus.

Alkuvaiheen siirtolaiset olivat vakavamielistä joukkoa, eikä juuri kukaan Suomesta suoraan tulleista siirtolaisista käyttänyt alkoholia. Colonia Finlandesasta tulleet olivat maailmallisempaa väkeä, joka ei sylkenyt pulloon. Myöhemmin myös Suomesta Paraguayihin tulleet olivat tässä suhteessa kirjavaa joukkoa.

Ennen naimisiinmenoa olivat Laulajatkin käyneet tansseissa ja teatterissa, mutta nyt he viettivät rauhallista elämää. Vain kerran he lähtivät tansseihin lähiseudun saksalaisten seurojentalolle. "Siellä oli menossa karmea elämä, kaikki miehet juovuksissa. Väki lakos kesken tanssien ikkunoista ja ovista, kun vanha saksalaissiirtolainen heilui suuren mauserin kanssa", muisteli Aina Laulaja.

Suomesta saapui yhteisöön pari miestä, jotka aikoivat lyödä rahoiksi viinalla.  He toivat mukanaan pontikkapannut kotimaasta saakka. Mutta viinanmyynti ei lähtenyt käyntiin. Tarjontaa oli muutenkin, mutta kysyntää ei riittävästi, ei siirtokuntalaisten eikä muidenkaan paraguaylaisten parissa. Viinapannut muuttivat muotoaan: niistä taottiin vesiämpäreitä ja kylpyamme. Amme oli Kuutin perheen käytössä vuosikausia. Ilkka Laulaja käytti pitkään viinapannusta tehtyä vesisankoa.

Tietenkin oli myös niitä, joille viina oli melkoinen ongelma. Mutta siirtokuntalaisten raittiusperintöä heijastaa hyvin Mauno Kuutti, joka myöhemmin palattuaan Suomeen hämmästeli moneen otteeseen suomalaisten alkoholin käyttötapoja. Rakennustyömaalla on työkavereiden raju ryyppääminen yllättänyt ja hän toteaa pahoillaan, kuinka nämä vaativat ostamaan viinaa tyyliin "ellet itse juo, osta edes meille".

Jean Holopainen ja Aili Mäki-Kihniö tapasivat toisensa Villa Alboradassa. He kannattivat nudismia ja luonnollista elämäntapaa. Muut suomalaiset eivät olleet tyylistä innostuneita, vaan nudistipariskunta joutui muiden moraalisen paheksunnan kohteeksi. Heitä ei päästetty yhteisiin valokuviinkaan muiden kanssa. Toisten mieliksi Aili alkoi käyttää pikkupöksyjä, mutta pulleat rinnat saivat yhä heilahdella vapaina kävelyn tahdissa. Erään kerran puron partaalla loikova Aili näytti ohikulkijasta olevan raskaana. Mutta Aili väitti vain syöneensä liikaa maissipuuroa: "Sitä tässä sulattelen ja se se vatsankin pullisti."

Aikanaan syntyi poikalapsi Manuel eli "Maissi-Jeesus", niin kuin kyläläiset pikkuisen ristivät. Holopaisten nudismi loppui, kun muut suomalaiset keräsivät lähetystön, joka esitti vaihtoehdoksi lähdön kylästä. Manuel Holopainen on seitsemännen päivän adventisti ja kasvissyöjä. Hän harrastaa lukemista ja radion kuuntelua. Shakinpeluu kirjeitse oli kuitenkin keskeytettävä, kun rahat eivät riittäneet postimerkkeihin. Radiokin oli käyntini aikana ollut pari vuotta vaiti, kun rahat eivät olleet riittäneet paristoihin. Lapsena saamansa Maissi-Jeesuksen nimen Manuel saa vieläkin joskus kuulla. Manuel Holopaisen ravinnon pääaine onkin maissipuuro. Sitä hän keittää monen kilon annoksen useamman päivän kaikiksi aterioiksi. Suomalaiseen hygieniaan tottunutta hirvittivät hänen astiansa, joita peitti musta likakerros, mutta Manuel on pysynyt hyvässä kunnossa.

Yhteistunne ja iäisyyskysymykset

Nikkisen ja Laulajan perheisiin luotettiin vaikeissa asioissa. Varsinaisia puuhamiehiä siirtokunnassa ei arvostettu, koska katsottiin, että he vain sotkeutuivat liikaa muiden asioihin. Mauno Kuutti on sitä mieltä, että vaikka siirtolaiset olivat melko riitaista joukkoa, suomalaisuuden tunne oli kuitenkin niin voimakas, että pidettiin yhtä. Vaikeuksiin joutuneita autettiin, sikäli kuin se oli mahdollista, koska "kaikki olivat yhtä köyhiä".

Yhteisiä kokouksia pidettiin, kun piti hankkia justeerisaha tai muuta suurempaa. Kokouksessa valittiin mies käymään kaupungissa ja hankkimaan laite, jota kukin sai sitten käyttää oman osuutensa ajan. Näin Alboradassa toimi epävirallinen osuuskunta. Armas Nikkisestä tuli vähitellen suomalaisyhteisön keskeinen henkilö ja hänen johdollaan perustettiin suomalainen yhdistys. Sääntöjen mukaan se ei saanut harjoittaa poliittista eikä uskonnollista toimintaa. Ennen pitkää oli pystyssä myös laulukuoro ja voimisteluseura. Pidettiin myös yhteisiä iltamia, laulettiin ja lausuttiin.

Uskonasioista puhuminen oli kuitenkin yleistä. Tyyne Nikkinen oli mestari kiistelemään, eivätkä miehetkään jääneet paljon pahemmiksi. "Puhe kääntyi helposti ikuisuuskysymyksiin, kun kirkas etelän tähtitaivas paistoi pihalle", muisteli Aina Laulaja. Pian ensimmäisten siirtolaisten jälkeen Colonia Villa Alboradaan saapui virolaissyntyinen, suomen kieltä taitava vapaakirkon pastori, joka saarnasi, että suomalaiset elivät synnissä. Laulajat tulivat uskoon ja Aina ryhtyi käymään baptistien kirkossa, vaikkei uskonnollisuuttaan paljon korostanutkaan. "Nyt on uusi sukupolvi, joka ei enää tiedä mitään Jumalasta", hän kuitenkin sanoo. Myös politiikasta puhuttiin. Paraguayn politiikasta ei syntynyt riitaa, mutta kotimaan muistoista kylläkin. Keskustelut muodostuivat riidoiksikin, mutta nyrkkitappeluun ei silti juuri jouduttu.

Joulujuhlat olivat aluksi tärkeitä ja niihin siirtolaiset valmistautuivat huolella. Joulukuusena käyteltiin paikallista puulajia, joka tosin jouluajan kuumuudessa nahistui niin nopeasti, että puu haettiin juoksujalkaa vasta juuri ennen juhlan alkamista, ja valeltiin juhlien aikana monesti vedelläkin. Joulupukin naamari leikattiin sanomalehdestä ja päähän pantiin pannumyssy. Joululauluja laulettiin helteessä. "Hanget ja korkeat nietokset" toivat tietenkin hiukan huvittavia mielleyhtymiä etelän kesän huippukauden aikana. Lahjoihin ei riittänyt rahaa. Jouko Lappi muistaa saaneensa joululahjaksi kypsän banaanitertun.

Alkuvaiheessa Eero Laulaja opetti suomalaislasten koulussa. Buenos Airesin suomalaiset keräsivät kerran hiukan rahaakin, jotta Eero olisi paremmin ehtinyt toimimaan oppimestarina. Talvella 1937 suomalaisten koulussa oli 13 oppilasta. Myöhemmin opettajaksi palkattiin Nikolai Gogolin pojanpojaksi esittäytynyt mies, joka opetti espanjaksi. Manuel Holopainen muistelee Gogolin olleen kovin turhamainen ja viinaan meneväsi mies: "Gogol käytti liian pieniä saappaita, joita me lapset jouduimme kiskomaan häneltä jalasta." Gogol löysi kuitenkin pian rikkaan lesken ja lähti kylästä. Sen jälkeen opettajat vaihtuivat usein.

Myöhemmin lapset pääsivät paikalliseen kouluun. Sen oppilaat olivat eri maista tulleita siirtolaisia ja opettaja oli ainoa, joka osasi kunnolla espanjaa. Pihalla puhuttiin saksaa, venäjää ja ukrainaa. Koska suomalaisten joukko oli pienin, he jäivät usein alakynteen eri kielikuntien välisissä tappeluissa. Lapset oppivat saksaa muilta oppilailta, mutta harvemmat venäjää tai ukrainaa, "ryssäviha kun oli vallalla", selventää Mauno Kuutti.

Suomalaisuus ja naapurisuhteet

Suomalaiset elivät aluksi täysin omaa elämäänsä. Alkuperäisiä paraguaylaisia suomalaiset tapasivat harvoin. Joskus heitä pystyttiin palkkaamaan apuväeksi. Kerran Laulajalla oli töissä kaksi bolivialaista sotavankia auttamassa lautojen sahaamisessa.

Suomalaisilla ei ollut paraguaylaisista kovin hyvää käsitystä. Mauno Kuuttikin puhuu suomalaisista suorina ja rehellisinä ja paraguaylaisista liukkaina ja kieroina. "Varkaita täällä ei tunneta", kirjoitti Maikki Lappi Suomeen siirtokuntaan saapuessaan, mutta jo paria vuotta myöhemmin Kaukonen arvioi, että maa on "köyhä ja kurja. Tuskin missään on varkaita ja roistoja niin paljon kuin täällä".

Aluksi siirtolaiset pitivät melko paljon yhteyttä keskenään. mutta vuosien kuluessa alkoivat jutut olla kaikille tuttuja ja asiat käsiteltyjä. Elämä muuttui perhekeskeiseksi. Aina Laulaja rakensi pihalle kookkaan leivinuunin, jossa voisi leipoa vaikka suomalaista pullaa. Suomalaiset ruoat ovat kuitenkin Villa Alboradassa vähitellen unohtuneet ja Ainasta niin kuin muistakin suomalaisista tuli mate-teetä myöten paikallisten herkkujen nauttijoita. "Aluksi tuumattiin, ettei semmosta intiaanijuomaa ikinä juoda. Mutta kun ei myöhemmin muuta ollut niin siitä keitettiin teetä; hyvin suove, heikko tee, joka juotiin maidon ja sokerin kanssa. Pikkuhiljaa sitten ruvettiin juomaan oikeesti. Ei se niin hyvää ole, mutta eipä se tapakaan", kertoo Aina Laulaja.

Espanjaa siirtokunnassa opeteltiin Jalkion sanakirjasta sekä vertaamalla suomalaista ja espanjalaista raamattua keskenään. Espanjaa Aina Laulaja ei lukenut paitsi "jos ei ollut muuta seleccionia". Hän sanoi joutuvansa arvaamaan espanjankielisestä tekstistä. Ainan poika Iikka puhuu espanjan lisäksi suomea täydellisesti ja monia muita kieliä: ukrainaa, englantia, saksaa. Lapsenlapset ymmärtävät suomenkielisen pyynnön, mutta eivät suostu puhumaan suomea. Kieli siirtyi myös toisinpäin. Kylän kuppilassa osasi paikallinen omistaja kysyä kanoja pitäviltä suomalaisilta: "Onko muunia?" "Perkelettä mustat hokivat suomalaisille joka käänteessä tervehdykseksi", muistelee Mauno Kuutti.

Kaupat olivat aluksi kaukana, mutta kun rahaa ei ollut, ei ollut paljon kauppojen tarvettakaan. Myöhemmin Tyyne Nikkinen perusti pienen kyläkaupan, johon paikkakunnan - niin suomalaiset kuin muutkin - asukkaat olivat sidottuja vuosikausien velkasiteillä. Tyynen putiikki oli Lempi Ikävalkon mielestä symbolista koko kylälle ja hän kuvaili sitä vuonna 1970 kirjeessään Suomeen: "Ulko-oven tuntumassa on öljysäiliö, jonka hanasta Kristiina tai Tyyne laskee asiakkaan pulloon lamppuöljyä. Se valaisee tällä maapallon puoliskolla aikaiseen valahtanutta pimeyttä, pitkää, ilotonta trooppista iltayötä, jonka tapahtumattomuudessa alkaa kummasti haukotuttamaan, ja pidetään parhaimpana paneutua petiin."

Myös suomalaisuus väheni. Kun lapset alkoivat mennä naimisiin, oli aviopuoliso muunmaalaista syntyperää ja häät järjestettiin aviopuolison kulttuurin mukaisesti, esimerkiksi ukrainalaiseen tapaan Laulajan lapsille.

 Tyhjenevä siirtokunta

Colonia Villa Alboradan siirtokunta oli laajimmillaan 1940–50 -luvuilla, jolloin siellä asui 59 suomalaissyntyistä siirtolaista. Monet lähtivät takaisin Suomeen, esimerkiksi Janhuset Varkauteen. Mauno Kuutti kertoo: "Kaikki halusivat palata Suomeen, mutta toisaalta Suomeen lähtöä pelättiin. Ajateltiin Suomen kenties liikaa muuttuneen moderniksi valtioksi. Ilmastoa muisteltiin ikävänä ja oli liikkeellä tietoja Suomen suuresta työttömyydestä." Vaikka joillakin oli välillä rahat matkalippuun, he siirsivät lähtöä eri verukkein niin, ettei se enää 1960-luvun jälkeen Kuuttia lukuun ottamatta keneltäkään onnistunut.

Kuutit olivat kiinnostuneita Suomen asioista. Mauno Kuutti rakensi korkean antennimaston, jonka avulla hän saattoi kuunnella Suomen radion lähetyksiä. Vanhemmat kertoivat hänelle usein Suomesta, "eikä siellä ollut mitään huonoa, kaikki vain niin hyvää". Mauno Kuutti muutti Suomeen kesällä 1977. Tihkusateinen Suomi "tuntui niin raa'an kylmältä että hampaat kalisi", hän muistelee.

Vuonna 1954 Buenos Airesin merimiespastori Oiva Pohjanpirkka kirjoitti Suomeen Paraguayn siirtokunnasta: "Kymmenkunta perhettä elää siellä juoppouden ja täydellisen metsittymisen vallassa. Juuri sinne tekisi pitempiaikainen papin vierailu ehkä hyvää."  Pohjanpirkan tiedot perustuivat Paraguayn Suomen konsulin kertomuksiin. Hankalien liikenneyhteyksien vuoksi Pohjanpirkka ei päässyt itse käymään Villa Alboradassa. Nyt Villa Alboradaan kulkee useampia busseja päivässä, puhelin on, mutta sähköjä ei vieläkään.

Vuonna 1970 merimiespastori Ilkka Pärssinen piti Paraguayn siirtokuntaa vielä heikommin toimeentulevana kuin Argentiinan Colonia Finlandesaa: "Jokainen vanhus, lukuun ottamatta yhtä halvaantunutta - tekee täydellisiä työpäiviä saadakseen elantonsa. Rahaa ei ole liikkeellä kuin minimaalisesti. Koko siirtokunta on hyvin köyhä. Ruokakin on yksipuolista, etupäässä kasviksia. Valkuaisainepitoista vahvaa ruokaa tarvittaisiin. Kukaan ei nauti eläkkeitä tai avustuksia. Tähän siirtokuntaan tarvitaan pikaista sosiaaliapua."

Samanlaisen mielikuvan välitti myös Lempi Ikävalko, joka vietti Colonia Villa Alboradassa muutamia viikkoja vuonna 1978. Hän kuvasi majapaikkaansa: "Talosta oli lähes puoli vuosisataa aiottu taloa. Pylväät oli saatu pystyyn ja niihin pitkin ja poikin lautoja. Mutta sitten oli into lopahtanut. Suurempikin lintu olisi voinut lentää seinien raoista. Katossa oli tähtien tirkistysaukkoja pimeiden öiden ajankuluksi. Maalattioita oli tuskin vaivauduttu lakaisemaan koskaan. Vuoteina oli lavitsoita ryysykasoineen. Hatarat ikkunaluukut suljettiin yöksi, mutta hyttysiä ne eivät estelleet. Keittiössä oli tulisijana nuotio, jossa tosin oli tiilinen reunus. Savu nousi koristeellisena kiehkurana kivien välistä ja luikerteli kohti seinän aukkoja."

Kolmoissurma Nikkisten kaupalla

Kaikki Villa Alboradan suomalaisasukkaat ovat silmiinpistävän varovaisia yöaikaan. Ovet lukitaan tiukasti ja Manuel Holopainen vakuuttaa, ettei yöllä kannata avata ovea koputtavalle.  

Erityisesti pelkoa lietsoo muutaman vuoden takainen raaka murha, jossa menettivät henkensä Tyyne ja Armas Nikkinen sekä heidän paikallinen ottotyttärensä Kristiina. Kristiina oli ollut Nikkisten luona kolmivuotiaasta ja puhui suomea savoksi vääntäen. Joulun alla 1979 tehty murha oli raaka jopa paraguaylaisen mittapuun mukaan. Kristiina oli surmattu lyömällä karahkalla takaraivoon. 70-vuotias Tyyne Nikkinen oli rynnännyt apuun ja hänet oli tapettu lyömällä kasvoihin useita kertoja. Vuosikausia vuoteenomana ollut 89-vuotias Armas Nikkinen oli surmattu tikarilla. Murhaaja oli vienyt mukanaan Nikkisten pistoolin.

Suomalaisten keskuudessa tapahtumasta liikkuu kovia huhuja. Iikka Laulaja pitää murhaajana erästä paikallista nuortamiestä, joka oli jonkin aikaa ollut pidätettynä. Mutta kun poliisi päästi miehen hakemaan henkilöllisyystodistusta kotoaan, tämä jätti paikkakunnan pölyt. Toisten mielestä murhan aiheena oli Kristiina, jota murhaaja yritti vokotella. Myöhemmin suomalaiset viittaavat kuitenkin siihenkin mahdollisuuteen, että kysymys olisi ollut poliittisesta murhasta. Jotkut suomalaiset epäilevät, että Tyyne Nikkinen kuului Paraguayn salaisen poliisin urkkijoihin ja joutui sotketuksi poliittisiin kiistoihin.

Suomalaiset eivät usko Nikkisten murhan selviävän, niin laiskanlaisesti paikallinen poliisi tuntuu juttua selvittävän. Iikka Laulaja on kuitenkin ottanut selvittämisen sydämenasiakseen. "Ennen en lepää, ennen kuin murhaaja on kiinni", hän vannoo Seura-lehden haastattelussa. Sen verran Iikka on saanut tietoonsa, että murhaajan Nikkisiltä viemä pistooli olisi löytynyt tammikuussa 1981 maan pääkaupungista Asuncionista. Eri asia vain on, pystyykö poliisi selvittämään sen reittiä.

Paraguayn elämänkoulu

Colonia Villa Alboradan ihannepiirteet eivät nouse kovin monilukuisiksi. Vaikka siirtokunta selvästi kuuluu perusluonteeltaan 1920-luvun lopun vegetaristiseen tropiikkikuumeeseen, se oli vain sivujuoni.

Oleellista on, että Colonia Villa Alboradan siirtokunta muodostui vähitellen. Tavanmukaiseen ulkosiirtolaisuuteen viittaava varsinaisen johtajan puute näyttää kuitenkin Villa Alboradassa heijastelleen myös tiettyä ihanteellisuutta. Toisten asioihin sotkeutuvia puuhamiehiä ei siirtokunnassa arvostettu. Ihanteena oli individualistinen demokratia, joka edelleenkin näkyy korostuneesti yksineläjä Lauri Järvisen maailmankuvassa. Yhteistoimintaa harjoitettiin vain silloin, kun sitä todella tarvittiin.

Samoin kuin Colonia Finlandesassa myös täällä ympäristön heikko ote asioihin aiheutti sen, että Colonia Villa Alborada eli pitkälle omaa elämäänsä. Koulukin jouduttiin aluksi hoitamaan omin voimin.

Monet Argentiinan ja Paraguayn siirtokunnan jäsenet kiistelevät siitä, kumpi siirtola on ollut huonompi valinta. Alboradalaiset viittaavat Colonia Finlandesan huonoon viljelymaahan, argentiinalaiset taas Paraguayn alhaisempaan elintasoon. Kummastakaan siirtokunnasta ei ollut rikkauden tuojaksi. Alboradan siirtolaiset toistelevat usein Jean Holopaisen sanoja siitä, ettei siirtokunnassa ole ollut "rikastumisesta pelkoa". Ja se on osoittautunut todeksi.

Vuonna 1976 Iikka Laulaja hankki Valmet do Brasilin traktorin. Laite haettiin suoraan tehtaalta Brasiliasta. Iikan pientila ei kuitenkaan tuottanut niin paljon, että hän olisi pystynyt maksamaan osamaksuerät. Kone palautui siksi kauppiaalle. Suomen valtion avustus on Colonia Villa Alboradassa tarpeellinen. Rahaa ei Laulajan perheeseenkään tullut mistään muualta. Vuonna 1981 noin 50 dollarin suuruisella avustuksella olisi yksi ihminen elänyt Paraguayssa hyvin, mutta asia muuttui toiseksi kun avustus jouduttiin jakamaan yli kymmenpäisen perheen elatukseen. "Ei ole rikastuttu, päinvastoin menty taaksepäin kuin krapu", arvioi Aina Laulaja elämäänsä. "On mennyt hiukan niin kuin köyhää rataa. Mutta en minä voi silti sanoa, että olisi ollut virheliike tänne lähteä. Meille kai oli tällainen elämänkoulu tarpeen. Monenlaista olen oppinut. Suomessa olin niin topakka, että suutuin, kun isä pani minut kymmenvuotiaana kuokkimaan suota. Nyt olen kuokkinut niin paljon, etten sitä jaksa muistaakaan."

Epilogi

Haastattelin alboradalaisia alkuvuodesta 1981. Silloin suomea puhuvia oli kylässä vielä kymmenkunta. Myöhempinä vuosikymmeninä vanhempi väki väheni luonnollista tietä. Alboradan syrjäkylä ei enää tarjonnut nuoremmille elämän mahdollisuuksia ja he muuttivat muualle. Vuonna 2004 tehdyssä TV-ohjelmassa ”Paraguayn viidakkosuomalaiset” Alboradan suomalaisyhteisö oli kutistunut jo kolmeen henkilöön: Jouko Lappiin, Iikka Laulajaan ja Manuel Holopaiseen. Manu oli edelleen hersyvä puheissaan. Filmiryhmälle hän totesi: "Älkää pahastuko missään nimessä, rukoilen, että en ole aikonut muuttaa Suomeen. Minulla pyyhkii niin hyvin täällä".

Kolmikon ainoa perheellinen, Iikka Laulaja, oli avioitunut ukrainalaisen naisen kanssa. Hän pääsi vuonna 1986 käymään Suomessa vanhempiensa kotiseudulla Kurikassa. Iikan perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista viisi muutti Argentiinan puolelle ja muut jäivät Alboradaan. Lastenlapsia Laulaja sai 24 ja lastenlastenlapsia kahdeksan.

Bloggaaja Anssi Pohjavaara kävi vuonna 2021 etsimässä suomalaisjälkiä Villa Alboradasta, joka hänen mukaansa on kyläpahanen, jossa on silti yhä evankelinen ja katolinen kirkko, kumikorjaamo ja pari kauppaa.

Monia suomalaisia on haudattu läheiselle Cementerio de Nueva Alboradan hautausmaalle.  Sieltä Pohjavaara löysi vuonna 2007 kuolleen Jouko Lapin haudan. "Hänen vieressään on Colonia Villa Alboradan murhatun kauppiaspariskunnan Armas ja Tyyne Nikkisen hauta. Lähellä on vuonna 2017 kuolleen Iikka Laulajan hauta. Jean Voitto Holopaisen (1899–1973) haudankin löysin, mutta tämän pojan, viimeisenä Villa Alboradan suomalaisena vuonna 2018 kuolleen Manuel Holopaisen hautaa en. Todennäköisesti Manukin tällä hautausmaalla kuitenkin on. On todella surullista, että viidakkosuomalaiset löytyvät nykyään vain hautausmaalta, eikä suomea puhu tässä osassa maailmaa enää kukaan."

Päivitetty 25.11.2021

EXTRAA

Anssin blogi löytyy osoitteesta: https://www.rantapallo.fi/.../jesuksen-lahetysasemalta.../

Viidakkaosuomalaiset

Omat radio ym