Johdanto

Teuvo Peltoniemi 5.9.2021

Vuonna 1979 kävin ensi kertaa Sointulan ihannesiirtolassa Kanadassa. Minua oli kiinnostanut jo vuosia tuo rohkea yritys perustaa toiselle mantereelle uusi yhteiskunta. Käyntini jälkeen aloin ymmärtää, että Kalevan Kansa kaikesta erityislaadustaan huolimatta oli vain osa mahtavaa virtaa, utopiasiirtolaisuutta. Muita suomalaisten ihanneyrityksiä on parikymmentä.

Tämä on sivusto niistä rohkeista suomalaisista, joiden ihanteet olivat niin lujia, toive paremmasta maailmasta niin voimakas, että he uskalsivat lähteä toteuttamaan ihanteitaan jopa Afrikan tai Etelä-Amerikan viidakkoon. Mutta tämä on myös sivusto, jonka kertomukset todistavat, ettei ihanteellisuus ole kuollut. Uudet ihanneyritykset sijaitsevat vain meitä lähempänä: vaihtoehtonuoret pyrkivät samalla tavalla kohti parempaa maailmaa kuin Sointulan väki.

Utopia-sana merkitsee sekä ihannevaltiota että paikkaa, jota ei ole. Utopia-ajattelun punainen lanka on inhimillisen täydellisyyden tavoittelu. Utopioiden rakentajat eivät pyri kohtuulliseen elintasoon, demokratiaan tai tulonjakoon: he haluavat täydellistä.

Utopiaa pidetään usein saavuttamattomana unelmana. On sanottu, että mitä konkreettisempi utopia on, sitä vähemmän se on utopia. Siksi utopiayhteisöt on sivuutettu kuriositeetteina, eritoten koska lähes kaikki ne ovat epäonnistuneet.

Silti voi väittää, että juuri ihanneyhteiskunnilla on meille paljon opetettavaa. Niissä on testattu utopia-aatteita ja vaihtoehtoisia elämäntapoja käytännössä eikä vain ajatuksissa. Tässä on Finnutopias-sivuston tavoite: kuvailla suomalaisten utopiayrityksiä käytännössä, kertoa niiden elämästä, iloista ja suruista, osoittaa että elämänvalintansa rohkeutta lukuun ottamatta ihanneyhteiskuntien jäsenet olivat pitkälle samanlaisia kuin koti-Suomeen jääneet.

Suuri osa tämän sivuston sisällöstä pohjautuu suomalaisten ihannesiirtolaisten haastatteluihin 1980-luvulla. Ilman heidän ystävällisyyttään ja avoimuuttaan monet asiat olisivat painuneet unholaan. Pohjois-Amerikan pikkukaupungeissa tai Etelä-Amerikan aarniometsän kätköissä huomasin usein, että käyntini osuivat viime hetkeen. Useimmissa siirtoloissa oli jäljellä enää muutama ihminen, joiden mukana tiedot olisivat siirtyneet suureen utopiaan niin kuin monikin heistä totesi.  Ja niin miltei kaikille on väistämättä käynytkin.

Kirjailija Olavi Paavolainen kirjoitti vuonna 1937 käytyään Argentiinan suomalaissiirtokunnassa: "Misioneksen pyyteettömässä ja indolentissa ilmapiirissä viettämäni kymmenen päivää kuuluvat elämäni onnellisimpiin. Sulkeutuneiden, raskasmielisten raatajien jälkeläiset ovat täällä oppineet lunastamaan erään harvinaisen ja kallisarvoisen elämäntaidon: huolettomuuden ilon."

Samalla tavalla suomalaisten ihanneyhteisöissä käyminen on merkinnyt minulle paljon muutakin kuin eksoottisten maiden suomalaissiirtolaisuuteen tutustumista.

Utopistien kertomuksista kohosi elävä tarina unelmista, siitä miten ihmiset unelmaansa rakentavat, miten he kohtaavat uudet olot, oudon luonnon, toisensa ja itsensä. Näiden suomalaisten keskuudessa olen viettänyt hetkiä, jolloin nyky-Suomen elämä ja ihanteet asettuvat uuteen arvoonsa ja jolloin elämän peruskysymykset kirkastuvat kokonaan uudella tavalla..

Samaa kokemusta toivon tämän sivuston käyttäjille.

 Teuvo Peltoniemi
tietokirjailija, utopisti