PONNISTUS, CUBA
1906-1909

Suomalaissosialistit kesämaassa 

Sosialistiset tavoitteet - Ongelmia ilmaantuu - Ponnistus hajoaa - Kuubaan jääneet- Suomalaisten työprikaatit - Epilogi

Teuvo Peltoniemi 5.12.2021

Toinen Kuuban suomalaissiirtokunta oli puhtaampi työväenyritys kuin Itabo. "Päämäärämme on Vapaus, veljeys, yhdenvertaisuus ja hyvä toimeentulo omalla ansiolla. Siis kotia perustamaan", kehotettiin Raivaaja-lehdessä, johon hankkeesta kirjoitettiin ahkerasti. Ponnistus perustettiin Omajan kaupungin lähelle Havannan ja Santiagon välisen rautatien varteen. Hankkeen alullepanija oli työväenliikkeessä kulkenut merikapteeni Oscar Norring. Ponnistuksessa oli tarjolla viiden eekkerin suuruisia palstoja, joilla voisi viljellä vihanneksia ja hedelmiä, erityisesti appelsiineja. Talojen rakentaminen olisi halpaa, sillä noin 200 dollarilla saisi pystyyn mökin, Norring lupasi.

Sosialistiset tavoitteet

 Ponnistus oli selkeästi työväenliikkeen yritys. "Te toverit, jotka tänne tulette, tuokaa tullessanne sosialismin totuuden ihanteet. Silloin voimme toveruudessa ja veljeydessä kotimme ja onnemme rakentamisessa kestää", korosti siirtokunnan toinen pioneeri, puuseppä William Keskinen. Vuonna 1883 syntynyt Keskinen kuuli yrityksestä Helsingissä Norringin vaimolta. Hän oli kiinnostunut työväenliikkeestä ja teosofiasta. Keskinen kuuluu todellisiin ihannemuuttajiin, sillä hän oli ollut Kurikan mukana Australiassa ja viljeli siellä pari vuotta sokeriruokoa. Maailmalle lähtöään hän perusteli: ”Paremman elämän toivossa. 1905 oli lakko Helsingissä. Voitimme lakon ja saimme rahaa.”

Norring itse muutti Kuubaan vaimonsa kanssa jouluna 1906. Toukokuussa 1907 hän kuittasi vastaanottaneensa William Keskiseltä 25 $ etumaksuksi "viiden eekkerin maasta N:o 2, pohjoinen osa Ponnistus siirtolassa Omajassa Kuubassa". Alkuvuodesta 1907 Keskinen raportoi Raivaajassa, että koko alueella asui jo yli sata eri kansallisuutta olevaa henkilöä. Suomalaisia kerrottiin - hiukan liioitellen - olevan jo parikymmentä.

Siirtokunnasta puhuttiin paljon itärannikon suomalaisalueella, muisteli yli satavuotiaaksi ehtinyt Jussi Helander. "Minäkin mietin lähtöä mutta jäin kuitenkin Maynardiin", hän sanoi.

Syyskuussa Norring kirjoitti: "Täällä menee tavallista menoaan. Ihmisiä tulee uusia. Raivailemme metsiä, istuttelemme kasvia. Toiset jo kasvaa rehottaa." Ponnistuksessa kaikki päätökset tehtiin yleiskokouksissa. Jäsenet puhuttelivat toisiaan tovereiksi, uskontoon suhtauduttiin kielteisesti ja hautajaisetkin pidettiin sosialistisen kaavan mukaan. Kun eräs jäsenistä kuoli ankariin vatsavaivoihin, "hautaustoimituksen suoritimme ilman pappia tai profeettaa. Toveri William Keskinen piti pitemmän puheen. Viimeksi lauloimme Työväen marssin", raportoitiin Raivaajassa.

 Samaa henkeä kuvaavat myös siirtokuntaan hankitut lehdet: kolme Raivaajaa, kaksi Työmiestä sekä Sosialisti, Worker ja Appeal to Reason. Joulukuussa 1907 Norring kerskaili Raivaajassa, että viimeksi mainittua oli kierrätetty alueen amerikkalaisten keskuudessa ja yhden vuosikerran sijasta Omajaan oli nyt tilattu sitä kahdeksan kappaletta.

Ongelmia ilmaantuu

Olosuhteet Omajassa olivat vaikeat. Ponnistukseen ei ollut tietä, vaan oli kuljettava hevosella. Matkalla jouduttiin ylittämään joki kahlaamalla. Vedestä oli puutetta. Sitä jouduttiin kuljettamaan kolmen mailin päästä hevosilla ja muuleilla. Maakaan ei ollut niin loistavaa kuin johtajat olivat antaneet ymmärtää. Metsää oli vähän ja suurin osa maasta oli kuivaa ja vaikeasti viljeltävää.

Joulukuun alussa 1907 pidetyssä yleiskokouksessa keskusteltiin siirtokunnan maanomistuksesta. Kävi ilmi, etteivät suomeksi kirjoitetut kuitit olleetkaan maayhtiön mielestä laillisia. Myöhemmin saatiin tietää, ettei edes maayhtiön omistusoikeus ollut kiistaton. Syntyi riitoja. Amerikansuomalaisten keskuudessa alkoi liikkua huhuja siitä, ettei siirtokunta ollutkaan niin harmoninen kuin sen johtajat lehdissä väittivät.

 Vuoden 1908 alussa monet siirtokunnan jäsenistä kirjoittivat vaikeista oloistaan amerikansuomalaisiin sanomalehtiin. William Keskinenkin kritikoi siirtokuntaa. Riitaisen Ponnistuksen pöytäkirjoja alettiin julkaista Raivaajassa. Norring ja hänen vaimonsa yrittivät tuoda esille myönteistäkin siirtokunnasta: "Virralla ja Laineella on sievät talot asuttavana ja ihmeellisempi on, että he käsisahalla laudat pölkyistä sahasivat niinkuin ennen muinoin Suomessa", kirjoitti Selma Norring.

Tammikuussa 1908 Raivaajassa Kaarlo Laine arveli voivansa antaa tasapuolisempaa tietoa kuin "Norring, joka vain kehuu tai Keskinen joka vain haukkuu". "Cuba on kesämaa. Mutta ihminen ei elä pelkällä lämmöllä. Kasvien siemenet oli tilattu Yhdysvalloista, eivätkä lajikkeet sopineet Kuuban erilaiseen ilmastoon." Lisäselvityksenä Ponnistuksen pulmille Laine mainitsi suomalaissiirtolaisten kokemattomuuden ja sadekauden hankaluudet. Pitkän kuivan jälkeen sade ryöppysi niin voimakkaana, että se turmeli alullaan olevat kasvit.

Vuoden 1908 alussa Ponnistuksessa asui 12 suomalaisperhettä.  Pari vuotta myöhemminkin edelleen vain 130 eekkeriä siirtokunnan 610 eekkeristä oli viljeltynä. Viisi palstan ostanutta ei ollut edes saapunut maahan

William Keskinen kirjasi vuonna 1968 Reino Keron tutkimukseen: ”Panen tähän lystin vuoksi niiden (maata omistaneiden) suomalaisten nimet, jotka ovat olleet Cubassa Suomalaisessa Siirtolassa: Oscar Norring, August Aho, Emil Vainio, William Keskinen, Kaarlo Laine, Nestor Virta, Jack Nieminen, Oskar Holm, Anna Ikonen, Matti Ikonen, Victor Honka, Otto Leino, Jussi Leino, Edla Parcke, Davis Salo, Kustaa Länkelä.”  

Muista lähteistä on keräytynyt monia nimiä, joista osa perheenjäseniä, osa niitä, jotka eivät tulleet lunastamaan maapalstaansa, tai viipyivät vain lyhyen ajan. Nimiä on löytynyt kaiken kaikkiaan 38: Fiina Holm, Hilma Honka, Aune Honka, Juho Huhta, Kaarlo Juhola, Risto Kangas, Eva Keskinen, Eeli Kivistö, Jacob Koskela, Victor Leander, Elmer Lind, Karl Nieminen, Selma Norring, John H. Oikemus, Otto Parcke, Alfred Parcke, Lidia Parcke, Joel Puronen, August Siren, Oscar Spanger, Atalia Vainio, Alma Virta, Eino Virta, Martta Virta.

 Ponnistus hajoaa

Keväällä 1908 Norring muutti Ponnistuksesta lähikaupunkiin. Toukokuun lopussa hän julkaisi Raivaajassa omalla kustannuksellaan paljon kertovan ilmoituksen:

"OMAJA !

Vaikka huhun mukaan karannut, asun nyt ja vastaisuudessa Omajassa ja sitä $ 10 000 koetan pailailla ja myyn maata $ 25,00 eekkeri siksi kunnes omistusoikeuskirjat on valmiit annettaviksi."

Vuoden 1909 aikana suomalaiset olivat tutkija Ritva Jarvan mukaan nälkäkuoleman partaalla, koska paikkakunnan hedelmäyhtiö lopetti toimintansa eikä ulkopuolisia tuloja saatu mistään. Vaikeudet kasautuivat. "Omaja, Cuba" -uutiset Raivaajassa muodostuivat yhä kitkerämmiksi. "Omajan saha paloi. Tk:n 11 pnä alkoi täällä se ikävä sadeaika. Nyt saamme rääpiä kuin porsaat rapakossa", kerrottiin toukokuussa 1909.

 Norringin asema kävi yhä vaikeammaksi. Siirtokunnan muut jäsenet kirjoittivat lehtiin Norringista yhä suorasukaisempia näkemyksiä: "Hän on kuten tunnettua yksi Kuuban tuhansista maakeinottelijoista", kuului arvio syyskuussa.

Oscar Norring alkoi suunnitella uutta yritystä La Atalayaan Nuevitaksen lähelle. Norring tarjosi Ponnistuksen jäsenille mahdollisuutta vaihtaa paikkaa. Nämä eivät kuitenkaan innostuneet ajatuksesta, vaan syyttivät Norringia petturiksi, joka oli maankiskureitakin pahempi, koska tämä yritti teeskennellä toveria ja pettää toisia työväenliikkeen jäseniä.

Kuubaan jääneet

Vuonna 1909 siirtokunta oli jo lähes kokonaan tyhjentynyt. Norring oli muuttanut New Yorkiin, jossa hän työskenteli kirvesmiehenä.

"Cubassa oli huono elämisen taso, ja kahden-kolmen vuoden kuluessa muutti melkein kaikki pois paitsi minä ja Kaarlo Laine ja Otto Parcke. Minä olin puuseppä, Parcke räätäli ja Laine peltiseppä ja me jäätiin koska saatiin työtä", totesi William Keskinen. Hän oli taitava puuseppä, jonka mahonkihuonekaluja hankittiin moneen paikallistenkin talouteen. Myös Itabon suomalaiset, eritoten Pekka Niskanen, kävivät hakemassa häneltä tavaraa. Hän teki pienelle Alma Niskasellekin "sievän boksin", joka pitkään säilyi neitosen aarteena.

 Jouluksi 1934 Köyliössä asuva Artturi Uusitalo sai kirjeen Keskiseltä Omajasta. Keskinen oli vuosien varrella pitänyt yhteyttä Uusitaloon, joka asui Kuubassa pari vuotta ja muutti sitten takaisin Suomeen: "Minä täällä vain olleilen enkä paljon enää kuluta höylää. Ansiotyötä täällä ei ole juuri ollenkaan. Olen ostanut sinun entisen maasi, joten minulla on nyt 40 eekkeriä. Se juokseva oja menee maani läpitse. Minä rupean nyt kasvattamaan karjaa, sillä lehmät menee aina kaupaksi vaikka halvemmallakin hinnalla. Nyt on uusi maatie ja Omajasta voi käydä Havanassa edestakaisin 4 dollaria ja 50 centtiä. Se on iso autopiili omnibussi joka kuljettaa. Eikös olekkin halpa? Toveruudella William Keskinen"

Wainiot olivat tulleet Kuubaan Helsingistä vuonna 1907. He olivat William Keskinen sukulaisia. Maanviljelyn lisäksi isä toimi hevosenkengittäjänä amerikkalaisessa yhtiössä. Parin vuoden kuluttua perhe muutti Pueblo Nuevon kaupunkiin. Muuttomatka tehtiin ratsain kahdella hevosella. Kun Wainiot saivat Kuubasta kyllikseen, päätettiin palata Suomeen. Vuonna 1928 maapalsta myytiin ja rahat talletettiin pankkiin. Banco Espanol de Isla de Cuba meni vararikkoon. Perheenisä kuoli pian tämän jälkeen. Äiti sekä lapset palasivat Suomeen. Wainion perheen lapsista Estrella meni Suomessa naimisiin viipurilaisen puutavara-agentin kanssa. Lapsuuden maisemat olivat hänen mielessään ja hän sai houkuteltua miehensäkin mukaan Havannaan. "Minulla oli aina halu päästä sinne, aina kaipaus. Kuuban kansa on niin mukavaa ja lapsena sielä oli hauska olla", perustelee Estrella Havannassa aviomies toimi yrittäjänä ja Estrella oli töissä Brasilian suurlähetystössä.  He muuttivat Floridaan vuonna 1971. Haastattelun aikaan 1981 Estrella Matikainen vietti eläkepäiviään Miamissa Floridassa.

Artemisaan muuttanut Nestor Torkell meni kihloihin vuonna 1911 paikallisen tytön kanssa. Äidilleen Suomeen Nestori kirjoitti, kuinka tyttö "oli elämän sulostuttaja, vaan viinasta ja tupakasta hän on ankara. Vielä joskus vetäsen sentään paperossinki iltasin. Viinalta ei saa haista kun kaupungista tulee. Jos vaan henki haisee niin hän kohta siittä hyvin kauniisti huomauttaa, että senkin (ei vihasesti) ja on siittä pieni sakkokin jos ryypyn ottaa."

Suomalaisprikaatit Ponnistuksen jäljillä

Kuuban Itabon suomalaissiirtokunnasta ei ole jäänyt paljonkaan jälkiä nykypolville. Ponnistus sen sijaan on muistettu Kuubassa pitempään. István Ojeda Bellon vuonna 2011 kuubalaisessa Periódico 26 – lehdessä julkaistun artikkelin mukaan useat Omajan asukkaat, kuten Jesús Morrell Oppow muistivat yhä Ponnistuksen perustajan William Keskisen, tämän Eeva-vaimon, ja sisarukset Lidia ja Alfred Parcken.  Oppow kertoi muistavansa erityisesti Lauri Keskisen, joka muutti amerikkalaisen lähetyssaarnaajan kanssa Yhdysvaltoihin. USA:han lähti myös Viola, Harri ja lähes kaikki muutkin siirtokunnan jäsenistä. (Bellon haastattelujen ajankohdasta ei ole tietoa)

Bellon mukaan Omajassa on edelleen ”suomalaisten laitumeksi" kutsuttu nurmialue.  Lisäksi Omajassa on yhä jäljellä suomalaistalo Avenida Camilo Cienfuefos – kadulla (nr 58). Siirtokunnan jättänyt suomalainen myi sen vuonna 1922 paikalliselle Domingo Vázquezille, jonka suku on pyrkinyt säilyttämään talon alkuperäistä kuntoa. Talo saattaa olla jopa suomalaisten itsensä rakentama, sillä William Keskinen ja useampi muukin suomalaisista oli puuseppä, ja he rakensivat alueelle bungalow-tyyppisiä taloja. Suomalaispuuseppien tekemä paikallisen metodistikirkon saarnastuoli on edelleen käytössä.

Muistoa työläisten Ponnistuksesta ovat myöhempinä vuosina pitäneet esillä myös suomalaisten Kuuban ”prikaatit”. 50 vuoden aikana yli tuhat suomalaista lähti vallankumousromantiikan siivittäminä Suomi-Kuuba  -seuran kautta työskentelemään työprikaateissa Kuuban sokeriruokapelloilla.  Nyt seura on järjestänyt vuosikymmenen ajan Kuubaan kevyempiä prikaatimatkoja pääkohteena Tunesin maakunta, jossa Ponnistus sijaitsi. ”Prikaatimatkaan kuuluu vapaaehtoistyötä Las Tunasin lastensairaalassa, vierailuja kiinnostaviin yhteiskunnallisiin ja historiallisiin kohteisiin, kulttuuria ja juhlia, keskustelutilaisuuksia ja retki Omajan kylään, jossa 1900-luvun alussa vaikutti suomalainen siirtokunta”.

Epilogi

Ponnistuksen historia on samanlainen kuin monen muunkin suomalaisyhteisön. Maanviljely ei onnistunut tottumattomilta. Myös lainataakka painoi, ja jopa maanomistus osoittautui kyseenalaiseksi. Näiden seikkojen lisäksi tutkija Ritva Jarva korostaa myös Norringin ilmeistä taitamattomuutta. Ponnistus oli utopiayhteisö selvemmin kuin Itabo. Asioista päätettiin demokraattisesti yleiskokouksissa. Jopa hautausasiat hoidettiin omatoimisesti ilman ympäröivän yhteiskunnan apua. Mutta maat jokainen omisti - tai oikeastaan luuli omistavansa - itse. Samoin asuttiin ja ruokailtiin perheittäin.

"Tervetuloa toverit ja toverittaret Cubaan. Täällä voimme unelmoida hauskasta ja onnellisesta tulevaisuudesta. Mutta sen saavuttaminen ei ole vielä kuitenkaan varmaa", kirjoitti Kaarlo Laine Ponnistuksesta Raivaajaan vuonna 1908. Varaus oli paikallaan. Lopulta kaikki Kuuban suomalaiset muuttivat Yhdysvaltoihin. Ponnistuksen veteraani William Keskinen lähti Floridaan vuonna 1959. Lake Worthissä, Floridan suomalaisalueella asuessaan hän kuitenkin edelleen arveli: "Jos suomalaiset olisivat pidemmälti Kuubassa viipyneet ei ne olis sitten lähteneetkään pois. Maailmansodat tekivät Kuban rikkaaksi."  Kun aikoinaan tein haastatteluja Floridassa, eräs jo hyvin amerikkalaistunut Kuuban suomalaissiirtolainen innostui jopa kehumaan: "Me aloitimme Kuubassa sosialismin jo ennen Castroa!"

 Päivitetty 5.12.2021