Kalifornian osuusfarmi 1912–⁠1932

Mainareiden maallepako

Perustajat Kalevan Ritareita -
Maatalous ei menesty -
Hajoaminen ja uusi yritys -
Kansan temppeli - Epilogi

Teuvo Peltoniemi 29.7.2021

Redwood Valley ei nimestään huolimatta ole punapuumetsikköä vaan rantavuorien laakso, jolle on tunnusomaista Pohjois-Kalifornian keltainen väri. Näkymä laakson pohjalla on kovin amerikkalainen: huoltoasema, kapakka ja yksi muita isompi liikerakennus. Kirkko häämöttää hiukan kauempana. Kapakan nimi on Vickin baari. Sen omistaa Redwood Valleyn suomalaisella osuusfarmilla lapsuutensa viettänyt Veikko Soinila. Veikon suomenkieli on säilynyt mukavasti, mutta Signe-siskolla keskustelu kääntyy helposti amerikankielen puolelle.

On lauantai-iltapäivä vuonna 1979 ja kapakassa kova meno. Veikko itse pelaa biljardia asiakkaiden kanssa. Vickin baari pidetään auki vain yhteentoista. Sulkemisaika koittaa nyt jo aikaisemmin, koska tunnelma alkaa olla liian korkealla. "Aikaisemmin pidin auki pitempään, mutta siitä tuli vain hankaluuksia", selostaa Veikko. Kapakanpito selvästi kannattaa: Veikko Soinilalla on laakson komein talo.

Perustajat Kalevan Ritareita

Ajatus Redwood Valleyn suomalaista osuusfarmista syntyi Kalevan Ritarit -loosin kokouksessa. Perustajina oli joukko Buttessa Montanassa asuvia kaivosmiehiä. Anaconda Copper oli irtisanonut paljon työmiehiään ja työttömät suomalaiset halusivat omaan yritykseen.

Kalle Lempi, Matt Jacobson, John Marsyla ja Aate Turula kävivät tutustumassa sopiviin farmeihin ensin Summer Laken lähellä Oregonissa ja sitten Kalifornian pohjoisosissa. San Franciscossa turvauduttiin paikallisen kiinteistönvälittäjän apuun. Ukiahin maakunnassa katseltiin ensin Poma Ranchia, mutta ryhmä päätyi kuitenkin Redwood Valleyn farmiin. Siihen kuului 1 453 aaria maata ja alueen pellot ja tammirivistöt miellyttivät suomalaisia.

Osuusfarmin aikana Redwood Valleyssä asui noin 500 henkeä. Laaksossa oli silloin toinenkin, skottilaisten perustama siirtokunta sekä muuta asutusta. Suomalaisten ostama farmi oli tunnettu aikaisemmin English Farmina sen ensimmäisen omistajan, 1800-luvun alussa eläneen Wiley Englishin mukaan. Farmin mukana tuli koko sen irtain omaisuus: rakennuksia, kahdeksan hevosta, 136 sikaa, kanoja ja kalkkunoita, neljä lypsävää ja 85-päinen lihakarjalauma. Kalle Lampi kirjoitti välittäjälle etumaksuksi 5 000 dollarin shekin.

Nyt Kaliforniaan matkustivat myös Alex Kauhanen ja Evert Pekkari. Loppurahoituksen järjestämisessä oli vaikeuksia, mutta lähes 60 000 dollarin kauppasumma saatiin kokoon ja sopimus tehtiin toukokuussa 1912.

Ensialkuun Buttesta muutti seitsemän perhettä, mukana Soinilat. Tavarat kuljetettiin rautateitse. Härkävaunussa Buttesta matkusti myös kaksi lehmää. Myöhemmin farmille tuli neljä perhettä Nevadasta ja Oregonista. Viimeisin farmiin liittyvä oli Wainion perhe Oregonista. He saapuivat vuonna 1919.

Osuusfarmin toiminta-aikana siellä asui kaiken kaikkiaan 33 perhettä. Tosin väkeä tuli ja meni, joten vahvuus ei koskaan kerralla noussut pariakymmentä perhettä suuremmaksi. The Finnish Colony Inc. perustettiin lokakuussa 1913. Toimintakaudeksi määriteltiin 50 vuotta. Pääoma oli 12 000 dollaria jaettuna kymmenen dollarin osakkeisiin.

Suomalaiset eivät käyneet kirkossa. Muutenkin Redwood Valley oli työväenliikkeen yritys, ja varsinkin alkuvaiheessa sosialismista puhuttiin paljon. Työstä maksettiin kaikille samaa palkkaa: dollari päivässä. Yhtiölle valittiin heti viisi johtajaa, jotka vuorottelivat. Myöhemmin kävi ilmeiseksi, että Alex Kauhanen soveltui tähän tehtävään hyvin ja pieniä katkoja lukuunottamatta hän toimikin pitkään osuusfarmin johdossa. "Oikein hyvä mies, mutta vähän liian rento", kuvailee Veikko Soinila Kauhasta. Alex Kauhanen jäi lasten mieleen toisessakin roolissa, koska hän oli kookas mies, hänet houkuteltiin aina esiintymään joulupukkina.

Tilalla oli entuudestaan suuri rakennus, jota käytettiin sekä asuntona että yhteisruokalana. Kaksikerroksiseen bungalowiin mahtui asumaan kuusi perhettä. Rakennus paloi kaksi vuotta myöhemmin ja perheet menettivät kaikki tavaransa. Tilalle rakennettiin uusi bungalow, joka on yhä jäljellä Redwood Valleyssä tavallisena asuintalona.

Maatalous ei menesty

Osuusfarmilla kokeiltiin ensin humalan kasvattamista, mutta sen hinnan pudottua viljelystä luovuttiin. Sitten hankittiin päärynäpuita, mutta tämä yritys loppui kasvitauteihin. Kokeiltiin alfalfan ja maissin kasvattamista. Tarkkaa huolenpitoa vaativa viininviljely loppui vesivaikeuksiin ja sittemmin kieltolain tuloon. Farmilla pidettiin kanoja, sekä lypsy- ja lihakarjaa. Hevosiakin yritettiin kasvattaa, mutta toiminta kävi tappiolliseksi, kun auto tuli yleiseen käyttöön ja hevosten menekki väheni. Hevoslauma oli pakko myydä tappiolla.

Maanviljelyn lisäksi farmilaiset tekivät metsätöitä. Ratapölkkyjä kuljetettiin hevospelillä. Aamiainen nautittiin jo kolmelta aamuyöstä, kun puunkuormia lähdettiin viemään Ukiahiin, jossa pölkyt lastattiin junavaunuihin San Franciscoon vietäväksi. Farmin puimakoneella puitiin myös lähiseudun viljelijöiden peltoja. Puimakoneen mukana kulki käyttöhenkilökunta. Miehet käyttivät konetta ja naiset huolehtivat puimaväen aterioista. Puimiskauden jälkeen pidettiin sadonkorjuujuhla.

Maanviljelyä haittasi se, että laakson maaperä ei ollut kovin hedelmällistä. Vedestä oli puutetta. Joka kesä padottiin laakson läpi juokseva pieni joki ja vettä johdettiin pelloille. Myöhemmin alfalfapeltoja varten rakennettiin toinenkin pato mutta allasta käytettiin vain uimapaikkana, sillä alfalfan menekki oli jo loppunut. Siitä tuli suosittu piknick-paikka, jossa ilotulituksin vietettiin myös heinäkuun neljättä, Yhdysvaltojen kansallispäivää. Padon alapuolella pestiin vaatteita. Iltapäivällä saapui kapearaiteisen rautatien juna Willitsistä. Tämä oli kahvitauon merkki ja junaa kutsuttiinkin kahvijunaksi.

Redwood Valley oli kesäpaikka ja piknick-retkien kohde monille San Franciscon alueen suomalaisille. Jack Krantz Berkeleystä muistaa, kuinka lauantaiaamuisin taivallettiin neljän tunnin matka laaksoon. Jussi Stenvall eli Rauman Jussi kertoo, että koloniassa oli mukava käydä, koska siellä oli vanhoja tuttavia. Jussin vanhemmat olivat olleet samoilla metsäkämpillä monien siirtokuntalaisten kanssa. Redwood Valleyssä kesä- ja viikonloppuvieraista pidettiin hyvää huolta - toivathan he rahaa osuusfarmille. Nykyisin Berkeleyssä asuva Jussi Stenvall kertoo: "Kotiviiniä juotiin ja pää oli aamulla kipeä." Lindin talon pihamaalla ja koulussa esitettiin näytelmäkappaleita. Bungalowissa tanssittiin. Ympäröivien vuorten rinteille tehtiin retkiä. Redwood Valleyn lapset muistavat kesät viehättävina hetkinä ja monet Bayn alueen suomalaisetkin hertyvät iloisiin muistelmiin näistä ajoista puhuttaessa.

Väki kävi saunassa lähes päivittäin. Siellä pestiin myös osuusfarmin lapset, eikä se ollutkaan pieni urakka, sillä parhaaseen aikaan lapsia oli yli 60, joista 21 syntyi osuusfarmilla. Lapsia varten laaksossa oli koulu, jossa opetettiin englanniksi. Veikko Soinila muistaa veljensä karanneen koulun ikkunasta heti ensimmäisenä päivänä. Tämä ei osannut englantia sen vertaa, että olisi kyennyt lausumaan opettajan nimen oikein. Opettaja suuttui ja poika livisti tiehensä. Seuraavana päivänä pikkumies tietysti pakotettiin takaisin kouluun ja pikkuhiljaa kielitaito karttui. Farmilla puhuttiin silti lähes yksinomaan suomea. 

Hajoaminen ja uusi yritys

Alkuvuosien jälkeen alettiin työstä ja samanpalkkaisuudesta käydä riitoja. "Toiset tekivät ahkerammin töitä kuin toiset ja se synnytti riitaa", sanoo Veikko Soinila. Raskasta työtä oli liikaa. Peltoja oli raivattava metsään.

Kymmenen vuoden toiminnan jälkeen farminpito osoittautui yhä kannattamattomaksi. Vuonna 1922 yhtiö päätettiin jakaa erillisiksi maatiloiksi, joiden paikat arvottiin. Itsenäisesti yrittävät joutuivat rakentamaan talon ja raivaamaan tien alusta alkaen, kun yhteisasumuksesta luovuttiin. Seitsemän perhettä, mm. Soinilat, Kauhanen, Talsot ja Marsyla, halusi jatkaa osuusfarmia. He ottivat lainaa, yrittivät viljellä maata ja kävivät siinä sivussa metsätöissä. Äidit joutuivat ottamaan piikapaikkoja muualta. Kymmenen vuotta myöhemmin tämäkin yritys meni nurin. Elettiin suuren pulakauden aikaa, eikä rahaa jäänyt kylliksi velkojen korkojen ja kuoletusten maksuun. United California Bank otti farmin haltuunsa.

Redwood Valleyn utopiapiirteet liittyivät lähinnä konkreettisiin asioihin. Samapalkkaisuutta noudatettiin, asuminen ja ruokailu olivat yhteisiä. Mutta myös farmin hallinto oli demokraattisesti hoidettu, jopa niin että johtajia valittiin viisi heti alkuunsa. Aatteen jatkuvuutta osoittaa se, että hajoamisen aikaankin osa jäsenistä jatkoi yhteisfarmia. Veikko Soinila arvioi osuusfarmin aikaa periaatteessa myönteiseksi: "Se oli all right, hyvä ajatus. Mutta oisi pitänyt ottaa paremmat maat, joita oli jo 10 mailin päässä täältä. Siellä olisi onnistuttu paremmin. Täällä oli liian kovaa työtä, piti hakata kaikki tammet nurin ja raivata kannot ennen kuin saatiin ollenkaan kunnon peltoa."

Lähellä Redwood Valleytä olisi suomalaisille ollut tarjolla toinenkin, paljon viljelyskelpoisempi laakso. Kaivostyössä toimineet ostajat eivät osanneet perehtyä kylliksi maan ostoon, eivätkä myöhemmin sen viljelyyn. Varsinaisesti osuusfarmi kuitenkin loppui suureen pulakauteen. Veikko Soinila palaa puheissa mielellään osuusfarmin aikoihin, ja katselee allapäin farmin entistä bungalowia. "Nyt tuolla asustaa kielinen perhe. Olisi pitänyt ostaa se ajoissa suomalaisuuden muistoksi", hän pohtii. Kolme muutakin osuusfarmin aikaista rakennusta on vielä pystyssä. Osuusfarmin tapahtumia muistiin merkinnyt opettajatar Irene Carsson toteaa: "Jokainen koloniaan tulija aikoi tietenkin onnistua. Mutta näyttää siltä, että kaikkien ponnistukset menivät hukkaan, luultavasti arviointivirheiden ja muiden ihmisten luonteeseen liittyvien syiden vuoksi. Kävi niin kuin kaikessa yhteistoiminnassa. Loppujen lopuksi tulee väärinymmärryksiä. Asiat eivät menneet niin kuin jokainen halusi."

Osuusfarmin hajoamisen jälkeen suurin osa perheistä jäi yhä asumaan laaksoon. Redwood Valleyn ilmasto on lämmin ja ruokaa riitti pulakautenakin. Vierailijat pitivät elämän vireänä. Elämä jatkui.

1960-luvulta lähtien laaksoon on muuttanut uusia ihmisiä ja asukasmäärä on nykyisin lähes 4 000 henkeä. Keinokastelu on lopulta saattanut Redwood Valleyn maatalouden kuntoon. Viininviljely on tärkeä tuotantomuoto, vaikkakin Pohjois-Kalifornian varsinaiset viinintuotantoalueet sijaitsevat hiukan kauempana, erityisesti Napa Valleyssä.

Suomalaisuus ei enää erityisemmin näy laaksossa. Veikko Soinila haluaisi lähteä käymään Suomessa, mutta ranskalaissyntyinen vaimo ei ole yhtä innostunut. "Kun on USA:kin vielä näkemättä", hän selittää.

Kansan temppeli

Redwood Valleyn suomalaiseen utopiasiirtokuntaan liittyy sivujuoni, josta ei puutu elämän dramatiikkaa. Vuonna 1965 siitä tuli näet pastori Jim Jonesin Kansan temppeli -lahkon kotipaikka. Samassa pienessä kalifornialaislaaksossa kasvoi toinenkin utopiasiirtokunta, jonka kohtalo oli kuitenkin paljon dramaattisempi.

Jones sai kannattajia myös Redwood Valleyn alkuperäisten asukkaiden keskuudessa. Veikko Soinilan vuokralainen liittyi lahkoon ja kuoli Guaynassa. Toiset antoivat lahkolle koko omaisuutensa. Myös Signe Soinilan naapuri lähti Guayanaan. "Ei me silloin ymmärretty, mitä myöhemmin tulisi tapahtumaan. Ihmeteltiin kyllä, kun lahkon asioita hoidettiin niin salamyhkäisesti, että piti olla verkkoaitoja, koiria ja aseenkantajia", kertoo Signe Soinila.

Amerikansuomalainen Wayne Pietilä kuului Kansan temppelin henkivartijoihin. Pietilä kertoo, että vartijoiden tuli seisoa eri puolella salia ja silloin tällöin vilauttaa asetta. Erään kerran Pietilä joutui pukeutumaan Jim Jonesiksi, koska pastori pelkäsi salamurhaa. "Pietilä ei saa pelätä", opetti Jones. Veikko Soinila kertoo: "Tyttäreni Julian ja serkun tyttö pääsivät kerran kirkkoon. Mutta heidän ei annettu istua yhdessä siellä. Piti mennä eri paikkoihin. Salissa oli koiria ja pyssymiehiä. Tytöt olivat todella pelästyneitä siitä, mitä he näkivät."

Mutta Redwood Valley oli liian pieni ja maalaismainen Kansan temppelille. Uskonlahko siirtyi aluksi San Franciscoon. Suurkaupungin jälkeen oli vuorossa Guayana, jonka rämeet olivat varmasti vaikein elinympäristö, jonka lahko saattoi valita. Myöhemmin lahkon toiveissa oli siirtyä utopioiden utopiaan, Neuvostoliittoon.

Guaynasta alkoi kuitenkin kantautua ikäviä huhuja, joiden vuoksi amerikkalainen kongressimies Ryan lähti tutkimaan siirtokuntaa. Sen jälkeiset tapahtumat ovat jääneet historiaan. Ryan ammuttiin ja Kansan Temppelin leiriltä löydettiin itsemurhan tehneitä - tai siihen pakotettuja - yli 900.

Veikko Soinila on rakentanut itselleen oivan suomalaisen saunan, jossa lauantai-illan vieraana on kielisiäkin kyläläisiä. Mukana ovat George Suntkin, paikallinen maanviljelijä ja nuori liikemies Tim Lake. Kun jutuissa päästään Jim Jonesiin, tulee Lakelle silmiin salaviisas katse. "Arvaapa kenen tuo liikekeskus oli aikaisemmin", hän kysyy. "Jim Jonesin tietysti. Guayanan itsemurhan jälkeen omaisuutta myytiin, etkä usko, kuinka halvalla sen sain", Lake kerskailee.

Mutta Veikolla ja Georgella ilmeet ovat vakavia. Molemmat muistelevat lehdissä olleita kuvia, joissa näkyi niin Dan Kalulan kuin monen muunkin entisen naapurin jäännökset. "Se oli oikein kauheaa. Kyllähän me tiesimme, että se oli paha mies, mutta kyllä joukkoitsemurha oli hirveä yllätys", muistelee Veikko Soinila reaktioitaan, kun joukkoitsemurha paljastui.

Epilogi

Vuoden 1979 aineistonkeruumatkan jälkeen olen käynyt osuusfarmilla tiedekonferenssien yhteydessä vuosina 2007 ja 2013. Yli 30 vuodessa kaikki suomalaiset ovat muuttaneet pois, ja Redwood Valley muuten kokenut samanlaisia muutoksia kuin Kalifornian maaseutu yleensäkin. Näkyvin muutos on kannabis, jota lähialueilla ennen viljeltiin pimeästi, nyt lainsäädännön muuttuessa avoimesti. Myös Kalifornian maastopalot ovat sivaltaneet aluetta useampaan kertaan ja lähialueen taloja tuhoutunut.

Uutta on pieni ostoskeskus ja teollisuuspuisto, jossa ”tilaa on edelleen tarjolla” kuten kyltti vakuuttaa. Alle 2000 asukkaan Redwood Valley on silti pääasiassa viininviljelykeskus, jonka alueella on toistakymmentä viinitilaa.

Vuonna 2007 Veikko Soinilan Vic´s baari on ”House of the Mangy Moose”. Se oli jaettu kahteen osaan, joista toinen on koululaiskahvila.  Kalifornian alkoholilainsäädäntö on tiukkaa ja aikuisten baarin sisäkylttikin toteaa painokkaasti ”If you’re not at least 21, GET OUT!”.  Lippalakkipäisten miesten lisäksi baarissa on uuden ajan merkkinä koko joukko naisia.

Käydessäni Redwood Valleyssä vuonna 2007 Veikko Soinilalla oli uusi kotitalo vuonna 2000 tulipalossa täysin tuhoutuneen tilalla. Tapaamisen aikaan jo 93-vuotiaan Veikko Soinilan puhekyky oli jo heikko, mutta hän silminnähden virkistyi, kun näki Kohti parempaa maailmaa -kirjasta kuvia itsestään ja osuusfarmin vanhoilta ajoilta. Muissa suomalaistaloissa asui jo muita kuin osuusfarmin perheitä.  Suomalaisuudesta muistuttaa Vicin baarin lisäksi saunarakennus, jota Veikon tyttären Julien mukaan ei tosin ole käytetty kahdeksaan vuoteen. ”Olen luvannut siivota sen ja ottaa käyttöön, koska se on osa suomalaista perintöni, mutta kun elämässä on niin kiire”, hän huokaa.  Toisella pikakäyntini 2013 tapaan enää Julien, sillä Veikko kuoli vuonna 2009.

Jim Jonesin seurakunnan keskushallissa kokoontuu nyt Assembly of God, joka pitää jumalanpalveluksia keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.  Jonesin itsemurhalahkon osuus laakson historiassa ei ymmärrettävästi näytä olevan matkailuvaltti, joten mitään siihen viittaavaa ei pyytämättä kerrota.

Vuonna 2018 suomalainen toimittaja Senja Larsen vieraili Redwood Valleyssä ja haastatteli mm. osuusfarmilla lapsena asuneita Marvin ja Linda Talsoa, jotka ovat keränneet runsaasti perinnetietoa ja julkaisseet Redwood Valleystä kirjan vuonna 2016. Senja Larsen kirjoitti juttuja osuusfarmista sekä Jim Jonesin itsemurhalahkosta. Opettajana työskennellyt Linda kertoo, että hänen oppilaistaan 18 kuoli Jonestownissa. Usko osuusfarmi-ideaan Talsoilla on Larsenin haastattelun mukaan edelleen vahva. Marvinin mukaan: ”Utopian jäsenet tekivät valtavasti töitä ja kokeilivat aivan kaikkea. Jos yhteisö olisi jaksanut vielä muutaman vuoden, siitä olisi voinut tulla menestyksekäs.”

Lähteitä ja kirjallisuutta

Carlson, Irene: Redwood Valley. Fort Bragg, Cal. Käsikirjoitus 1979.

Larson, Senja:  www.kauppalehti.fi/uutiset/hirvittava-kuolonkultti-kasvoi-kalifornian-suomalaisen-sosialistiutopian-maisemassa/ Kauppalehti

Larson, Senja:    Suomalainen utopiaviini kasvaa Kaliforniassa – ”Köynnökset Kauppalehti

Peltoniemi, Teuvo: Kalifornian suomalaisutopia kaatui osaamattomuuteen ja pula-aikaan.  Radio-ohjelma 29 min. YLE Elävä arkisto 2016. (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/26/kalifornian-suomalaisutopia-kaatui-osaamattomuuteen-ja-pula-aikaan).

Peltoniemi, Teuvo: Kohti parempaa maailmaa: Suomalaisten ihanneyhteiskunnat 1700-luvulta nykypäivään. Otava 1985.

Schofer Jerry P.: Urban and Rural Finnish Communities in California, 1860-1960. R and E Research Associates. California, Jan 1,1975.

Talso, Marvin & Talso, Linda: Redwood Valley. Images of America. Arcadia Publishing  2016.

Kalifornia – utopiayhteisöjen kultamaa

Tähän osuuteen tulee myöhemmin kuvauksia Kalifornian kuuluisista, ei-suomalaisista utopiayhteisöistä.